31. joulukuuta 2012

TOP 5 : Videos

Pakko myöntää että sitten MTV:n muututtua lähinnä teiniäitien elämää suodattavaksi katselukanavaksi, on musiikkivideoiden katselu jääny taka-alalle. Tässä kuitenkin pienoinen pintaraapaisu omiin, tänä vuonne purkitettuihin videoihin.







Ja loppuun kaikkien maailman videoiden hienoin, levollisin ja kaunein pätkä! Tämä ei kuulu listoille vaan omaksi yksikökseen. Enjoy my dears!






Ihastuttavia hetkiä vanhojen sekä uusien rakkaitten kanssa!

AG

13. joulukuuta 2012

TOP 23 : Songs

Ahh, ette arvaakkaan montako kertaa jahkasin tämän listan kanssa - kuinka näinkin yksinkertainen asia voi olla niin jumalattoman haastava! No tässä se nyt joka tapauksessa on ja hienoja biisejähän se on täynnä vaikka kaikki lempparit ei mukkaa mahtuneetkaan. Maailmassa on aivan liikaa mukavaa mussiikkia kattavien listojen tekemissee. Pidemmittä löpinöittä, TADAA!

Bat for Lashes - Laura

Beach House - Lazuli

Big Wave Riders - Waiting in the Wings

Black Twig - Lake Song

Burning Hearts - Modern Times

Chad Valley - I Owe You This

Chromatics - Into the Black

First Aid Kit - To a Poet

Glen Hansard - Bird of Sorrow

How to Dress Well - Cold Nites

Jessie Ware - Wildest Moments

Karri Koira - Lähe mun kaa

Lana Del Rey - Blue Jeans

Lapko - Dragons

Paper & Places - Youth

Passion Pit - Take A Walk

Pegase - Without Reasons

School of Seven Bells - The Night


Tiiu Helinä - Muuri

Twin Shadow - Five Seconds

Urban Cone - Black Ocean

Wild Nothing - Shadow


Seuraavana puhuttelevimmat kansitaiteet vai huikeimmat videot?

AG

9. joulukuuta 2012

TOP 10 : Albums

Vuoden vaikein tehtävä on muhinut mielessä jo pitkään ja pikku hiljaa olen keräillyt oman TOP-listani erinäisistä asioista. Ensimmäisenä nautittakoon kova pala, elikkäs albuumit. Tämähän on toisaalta se helepoin, koska erittelyä ei tapahu - parhaat kipaleet onki aivan toinen laji.. Pidemmittä puheitta:

TOP 10 : Albums

Beach House - Bloom

Twin Shadow - Confess

Chad Valley - Young Hunger

How to Dress Well - Total Loss

Burning Hearts - Extinctions

First Aid Kit - Lion's Roar

Wild Nothing - Nocturne

Satellite Stories - Phrases to Break the Ice

Lana Del Rey - Born to Die

Chromatics - Kill for Love

ja bonuksena Passion Pit - Gossamer

Suosittelen tsekkaamaa nämä ja muutkin tänä vuonna ulos pukatut levyt, jotka ei tähän listaan mahtunnee. Palataan parhaat kipaleet listalla, jonka jälkeen ilmiömäiset videot!

Parhaat päivänsä nähnyt AG

7. joulukuuta 2012

Anna Puu / 45 Special

En ole, tai ainakaan ollut, Anna Puu -fani enkä tuntenut tyttösen tuotannosta kuin muutaman hassun laulun ennen eilistä. Eilen illalla kuitenkin tunsin palavaa halua päästä keikalle - niimpä kuuntelin sisäistä ääntäni ja suunnistin pitkähkön tauon jäläkee 45:sen tuttuun sekä turvalliseen lämpöön. Siellä myönnyin pehmoiseen kohtalooni - söpöläinen Anna otti itselleen palan toisen Annan sydäntä.


Muistan pienen ja särkyväisen Annan niin Idolsin lavoilta kuin YleX:n soittolistoilta, mutta en osannut odottaa saavani mittää sellaista kuin eilen sain. En kykene edes muistammaa milloin viimeiksi joku on koskettanut samalla intiimillä tavalla kuin tuo ihanainen laululintu 45:sen Vintillä. Vaikka suurin syy tuolle koskettavuudelle löytyy omaan elämään samaistuttavista lyriikoista, ei yhtyeen keskinäinen kemia (joka muuten oli aivan tajuttoman upea!) tai Anna Puun karisma vähennä purevuutta - voisin jopa väittää että lavalla nähty soittajien välinen yhteys teki keikkakokemuksesta niin maagisen kuin se oli. Ihastuin myös ikihyviksi niin Annan ulkoiseen kuin sisäiseenkin olemukseen. Nainen näytti tajuttoman hyvältä pliseeratuissa housuissaan, suloisessa hymyssään ja kauniissa oranssissa tukassaan! Keikan jäläkee sisälläni myllersi ilon ja surun tunteet, eikä se ollut yhtään huono juttu - olin jopa onnellinen siitä että kaikki surulliset fiilikset pääsi purkautumaan mielestä noiden tutulta tuntuvien lyriikoiden mukana. Nostan muuten bändille sekä Annalle hattua siitä että soittivat tunnin keikan jäläkee vielä 4 encore kipaletta! Annan ääniki tuntui olevan parhaassa vedossa ja sointi oli mieletön! Ainoa miinus keikalla oli kitaristin suussa pyörinyt purukumi ;>


Tämän aamun olenkin tehokuunnellut Puun Annan uusinta, Antaudun -levyä ja tämä on ehottomasti henkilökohtainen lempparini noista kolomesta julkaisusta albumista. Vaikka levy pureutuu kovin tarkasti omaan sielunmaisemaani ja tunteisiini, on oma suosikkibiisini edelleen Sahara -levyltä löytyvä Riko minut. Sainkin kuulla hartaimmin odotetun laulun keikan aikana enkä enää kykene kiistämään biisin lyriikoiden todellisuutta. Hienoa Anna, ja sydämelliset kiitokset siitä että sanot päässäni kiertävät ajatukset ääneen.

Kiitos loistavasta keikasta kuuluu myös seuralle! Pus!

Kuvat täältä ja täältä!

Mykistynyt AG

6. joulukuuta 2012

Until Spring by Wild Palms

En muista milloin viimeksi olisin ollut näin onnellinen ja haltioitunut kuin tännää. Sain eilen uutisia, jotka edesauttoivat tämän luonnoksissa majailleen kirjoituksen loppuun ajamista ja joiden vuoksi meinasin hullaantua Lippupalvelun netissä. Korviini siis kantautui tieto räjähtävästä keikkaspektaakkelista jossa lauteille nousee niin lahtelainen Indian Trails, oululainen Satellite Stories kuin unelmieni Wild Palms!! Lippuni hain aamun valjetessa ja nyt housutki pyörii jaloissa. Tällä hetkellä fiilis on niinkin hurja että tekisi mieli pistää tähän perään liuta salaperäistä kirjotusta jonka  päämääränä olisi kertoa tarina juuri seonneesta ja seinille hyppivästä naisesta, mutta se voisi olla teille lukijoille liikaa. Olen kuitenkin ikuisesti kiitollinen sille joka aivonystyröissään päätti että Wild Palmsin pitäisi tulla Suomeen ja vieläpä kauniiseen Ouluumme. Helmikuussa tapaamme!


Niin, olin tosiaan luonnoksiini kirjoitellut kauniin kirjoituksen näistä villeistä pojista, mutta nyt ajatukseni järjestäytyi uuvelleen ja delete sai laulaa. En halua jaaritella vaan kertua hyvin rehellisen mielipiteeni ja suositella tätä yhtyettä kaikille jotka rakastavat hytkymusaa, miellyttävää miesääntä sekä rumpuja. Yhtyeen sointi on kaunis ja haaveilevilta fiiliksiltä on mahdoton välttyä. Minä pidän, ehkä tekin! Kaikista paras hetki kuunnella Wild Palmsia on silloin kun mielesi on tyhyjä ja odotat uusia ajatuksia tulevaksi - sillä sekunnilla olet kaikista vastaanottavaisin tälle kokovaltaiselle tyydytykselle.


Täältä palaa! Deep Dive ja Delight in Temptation.

Kuvat täältä ja täältä!

Villeissä ajatuksissa, AG



2. joulukuuta 2012

Our Youth by Urban Cone

Yksi vuojen odotetuimmista albumeista on täällä (tästähän on siis vierähtäny jo tovi jos toinenki)! Intopinkeä Urban Cone -fani makkaa sängyssä ja vaakajammailee täpinöissää - aivan LOISTAVA levy! Tässä voisin nyt useaan kertaan toistella tuolla taivahilla asuvan herrasen nimeä, mutta kun sitä ei turhaan saisi huudella..jumantsuukka on järkyttävän kovvaa kammaa!


Urban Cone on siitä mielenkiintoinen yhtye, etten vielä nykypäivänäkään kykene yhdistämmää miekkosia Ruotsiin. Vaikka ruotsalaiset tekevätkin kaiken paremmin kuin me sisukkaat suomalaiset, on tässä soundissa ja fiiliksessä jotain isompaa kuin muissa naapurimaasta ponkaisevissa kokelaissa. Tämä on sitä mistä minä nautin ja seuraa etsiskelenkin yhtyeen Luleån keikalle joka pärähtää maaliskuussa - musiikillinen roundtrippi toimii aina!


 Ei tarvi ko pistää levy soimaan ja antautua hyvin Conemaiselle sielunmaisemalle. Kokonaisuus on juuri sitä mitä odotinkin, ehkä jopa enemmän. Ihka ensimmäiseksi ihastuin yhtyeen omaleimaiseen soundiin joka eroaa muista sillä ihanan makealla tavalla. Minusta biisien tunnelma on mukavan rento ja rauhoittava, juuri sopiva sängyssä makailuun ja katon tuijotteluun. Liputan myös vokalistin äänelle, kivoille lyriikoille sekä hittikamalle jota koko tuotanto on täynnä. Tiedättekö sen kun jokainen biisi jää heti mieleen? Tämä on juuri sitä!


Levy on kaunista kuunneltavvaa raita raidan jäläkee - huonoja tärppejä ei tälle levylle ole ängetty vaikkakin hieman harmittelen yhtyeen tuotannon timanttisimman biisin, Black Ocean:n, puuttumista tältä koko pitkältä plätältä. Aina ei voi voittaa ja saapahan syyn sille miksi hyllyssä notkuu useampi yhtyeen tuotos. Kyllä se ruoho on joskus vihreämpää aidan toisella puolen!

Nyt nautitte Black Ocean:sta, Freak:sta sekä Urban Photography:sta! Pojilla on muuten mahottoman hienot videot, kannattaa siis tsekata! Jos joskus alan röökimuijaksi niin sytyttelen omat kääreeni tähtisädetikuilla kuten Conen pojat tekkee Urban Photographyn videolla.

Kaikella rakkaudellaan, AG

Kuvat täältä, täältä ja täältä!

19. marraskuuta 2012

Big Wave Riders & Wild Nothing / Kuudes Linja

Vihdoin pitkähkö keikkatauko kaatui kahden kuuman indieyhtyeen tähdittämään iltaan. Kummankin kohdalla menetin live-neitsyyteni ja pakko myöntää että oli varsin miellyttävä että tyydyttävä kokemus. Kuten arvata saattaa, olen kumpaisenkin kokoonpanon suuri ystävä - varsinkin Yhdysvaltojen aroilta ponkaisevan Wild Nothingin.

Big Wave Riders on yksi niistä Suomen tulevaisuuden toivoista joihin uskallan itsekkin luottavaisena nojata. Poijjat soittavat letkeää ja mielenkiintoa herättävvää indietä, jonka hyvyyden taustalla saattaa olla pieni mutta tiukka rytmimuna. Koska poikain rytmimunat soi nätisti ja sopivat musiikkiin kuin nenä päähän, nostan hattua tuon vaikeahkoksi luokitellun soittimen loistavista käsittelytaidoista! Ilo on minun puolellani. Joka tapauksessa BWR veti nostattavan keikan - olisi jopa tietämättömänä voinut luulla että lauteilla oli illan pääesiintyjä eikä lämppäri! Nauttiva ja mielistelevä fiilis voi kylläkin johtua edellisen päivän herska vapinoista joiden alkuperästä ei tietoa. Olotila oli siis järisyttävän kamala ja sunnuntai-illan menot olivat ilotulitusta kaamokseen. Joka tapauksessa tässä on jälleen kokoonpano joka saa minut hämmentymään vähäeleisyydellään sekä miellyttävillä aistikokemuksilla liittyen mielikuviini hiekasta, merestä ja surffilaudasta.


Mahtaa Solitin Nick Triani olla ylpiä kaikista niistä loistokkaista yhtyeistä joita on hoteisiinsa haalinut - parempia kiinnityksiä saa etsiä kissojen ja koirain kaa. Ollaan me nyt ylpeitä Big Wave Ridersistä ja kuunnellaan sen kunniaksi Skate or Die. Voisimpa sanua että ralli on syy sille miksi nurkissani komeilee lonkkari..

Hujauksessa menneen väliajan jäläkee lauteille nousi illan kuningas, Jack Tatum, taustajoukkoineen. Tästähän ei ilta olisi voinut parantua, vaikka yhtyeen poijjat olivatkin väsymyksen vallassa.


Muistan ikuisesti kun kuulin Wild Nothingin Chinatownin yhtyeen Gemini-levyltä ja rakastuin oitis siihen tunnelmaan ja ääneen. Silloin tunsin sen paljon puhutun muutoksen, sen kun huomasin että tässä on sitä jotain elämää ja ymmärrystä suurempaa. Ihastuin niin että vatsassa kihelmöi.. Sen jäläkee olen ihastunut yhtyeen tuotantoon uudestaan ja uudestaan, olin siis hyvin vaaleanpunaisin odotuksin liikenteessä enkä aivan sellaisia sydämenmuotoisia kiksejä keikalla saanut. Pojat vetivät hyvän setin, varsinki encore oli taivaallinen, mutta väsymys ja turhan täyteen ahdettu paikka tekivät kokemuksesta sillipurkkimaisen. Siitä huolimatta olen onnellinen siili kun näin tuon nukkemaisen kauniin Tatumin soittajineen - yksi elämäni odotetuimmista keikoista!


Tsekatkaa Wild Nothingin keikkaa edeltänyt sessio Nesteellä!

Elämänsä vireessä, AG

Kuvat täältä, täältä ja täältä.

2. marraskuuta 2012

Ane Brun / Nokia Blue Tent, Flow festival

Aika rientää ja minä yritän juosta tennareilla perässä - joskus onnistun, joskus en. Nyt unelmoin koulunpenkillä ja muistelen kesän lämmittävintä tapahtummaa, Flow'ta. Moni artisti sai sydämen värehtimään sen kauniin viikonlopun aikana ja siksipä palaan noihin tunnelmiin Ane Brunin siivittämänä. Kirjoitus on osiltaan jo elokuun aikaista, joten tuoreita sekä hautuneita mielikuvia luvassa!


Monilla hienoilla keikoilla olen elämäni aikana heilunu, mutta Ane Brun pysäytti minut koskettavimmalla esityksellä ikinä. Muistan vieläki sen tunteen kun kevyin askelin kuljeksin kohti Nokia Blue Tenttiä ja astuin sinisten pressujen alle - se sydämestä puristava henkäys pysäytti minut niille sijoilleen. Kukaan artisti ei ole koskaan vaikuttanut niin vahvasti mieleeni kuin Ane Brun tuona päivänä vai olikohan se jo ilta? Muistan kuinka kävelin seuralaiseni kanssa paikalle kesken keikan ja hapuilin näkökenttääni valkoiseen kankaaseen pukeutunutta artistia. Jokin näyssä ja musiikissa sai kaiken katoamaan - jokin oli veret seisauttavan kaunista!


Ane Brunin musiikki on kuulasta ja henkäyksen ohutta. Juurikin tämän Flow'n keikalla nähdyn puvustuksen ja maskin vaikuttavuus oli suuri, vaikka kyseessä oliki aikalailla puhdas pinta. Jopa screeniltä sai käsityksen siitä kuinka antaumuksella Ane laulunsa esittää. Jos joku jäi kuumassa teltassa kylymäksi, ei hän ymmärrä laulajattaren  kaikkensa antavuutta. Huh! Parasta herkkää antia aikoihin!

Ane Brun siis lämmitti kovasti - suosittelen kaikille, kaikissa tilanteissa!

Kuuntele ihastuttava Do You Remember ja nauti videosta!

Kuvat täältä ja täältä!

Rakkaudella, AG





12. lokakuuta 2012

Selkä kohti maailmaa -single by Suomen Karvapääkuninkaat 1968

Hän joka muistaa kun kirjoittelin Karvapäiden rumpalin pulisongeista kovin kunnioittavaan sävyyn, nostaa käden ylös NYT! Kuinka moni myöntää nostaneensa? No, minä ainaki muistan kirkkaasti niin tekstin kuin sitä edeltävän illan. Ja ne pulisongit. Tsekkasin poijjat jopa Loosessa myöhemmi ja nyt voin ilolla ilmoittaa että debyyttisinkku, Selkä kohti maailmaa on virallisesti ulukona! WOOP!


Suomen Karvapääkuninkaat 1968 on trio jonka juuret johtavat pääkaupunkiseuvun vilinään ja vuoteen 196...2011. Näillä pojilla on halu sekä taito käynnistää (humalaisia) keskusteluja ja tavoittaa sanoillaan isompien kihojen kuihtuneita aivoja - ainaki toivon näin. Sanoituksissa kerrotaan kaunistelematta asioista joista ei isoon ääneen kylillä puhuta ja sempä takia nostan pipoa sinne Suomineidon helman liepeille. Totuus sattuu, mutta se on aina olemassa.


Joka tapauksessa Karvapäiden esikoissinkku on täyven kympin svengahtavvaa suomirokkia, jossa on himpun verran Apulannan alkuaikojen soundia. (Kuulenko omiani vai voiko olla totta?) Itse suoraan sanottuna vain pidän kappaleesta kovasti - oli se sitten provosoiva vai ei, rokkia vai poppia tai oman peruslistani ulukopuolelta. Pakkohan se on kuitenki myöntää että perus kitara-rumpu-basso toimii aina, varsinkin kun niitä soittimia pitelee rentun näköiset miehet. Naiset pyörtyy lavojen reunoille ja suomalainen musiikki raikaa lujemmin. Uskon ja toivon että näistä Suomen Karvapäistä kuullaan vielä tulevaisuudessa - kai uuvet sukupolvet kaipaa kunnollisia ja katseita avartavia suomirockin taitajia, olipa kyse sitten vanhoista tai uusista taitajista.

Nyt kuunnelkaa sitä, niin soundia kuin lyriikoita! Kertokaa mitä piditte.

Karvaisista tunnelmista takaisin sorvin ääreen, AG

 Kuvaajana toiminut Miikka Pirinen !


4. lokakuuta 2012

This Silence Kills by Dillon

Jälleen kohtaamme mielettömän naisäänen. Ja ehkä vielä mielettömämmän ulkoisen olemuksen. Kuuntelen ihastuttavaa Dillonia uudelleen ja uudelleen kyynelien siivittämänä vaikka minun pitäisi tällä hetkellä kiirehtiä iltatoimia ja odottaa unta saapuvaksi. Itku ei ole yhtään huono, eikä kyllä artistikaan, mutta kohta sammun kuin kynttilä tietokone kainalossa ellen kiirehdi - siispä pikakatsaus aiheeseen!


Dillon on vavisuttava, synkeä ja valloittava nainen. Ääni ja musiikki on sanoin kuvaamattoman vaikuttavvaa - tekkee mieli maata onnellisena keskellä lämmintä lattiaa ja itkeä suurista kivuista. Minusta on vallan jännittävvää törmätä tämmöisiin kutkuttaviin artisteihin, silloin ei auta muu kuin antautua ja istua suu auki ihimettelemään mitehä helekutissa joku voi vaikuttaa sävelillä ja sanoituksilla niin rajusti? Minusta musiikki tekkee ihmisistä kauniita ja kuumia - tanssi taas koskemattomia ja taivaallisia. Iltaisin harmittelen etten itse ole perinyt musiikillisia lahjoja, koska kuvitelmissani suurin ilo elämässä on se kun saa ihmiset tuntemaan isosti ja ajautumaan avomerelle. Jaksan kuitenkin uskoa siihen että jonain päivänä Dillon esiintyy muotinäytöksessäni ja saan itkeä ilosta koska olen koskettanut ihmisiä luomuksillani. Toivottavasti muistan silloin tämän unilääkehuuruisen hetken.


No, suoraan sanottuna en osaa kuvailla mikä Dillonissa on SE juttu - kaunis nainen, ihana ääni vai hieman svengaava soundi? Vaikka jokainen edellä mainituista vaikuttaa omaan rakastavaan kantaani, on sanoituksissa jotain omaluokkaista. Kuuntelen albumin raitoja kerta toisensa jäläkee ja keskityn sanoihin ja lauseisiin - riippuvuuden alkuoireilu on alakanu. Dillon on kerta kaikkisen IHANA! Pistin jo ensi vuojen Flow'ta varten artistipyyntöä menemää - ehkä siellä eturivissä törmättää!

Nyt tyydytään Youtuben tarjontaan: Thirteen Thirty-Five ja You Are My Winter, olkaa hyvä!

Suurella sydämellä, AG

Kuvat täältä ja täältä!

30. syyskuuta 2012

Face of God & Satellite Stories / Korjaamo

Huuh, Lontoo on koettu ja viikon mittainen känni katkaistu - vihdoin on siis aikaa takertua viikon takaiseen keikkaan Korjaamon sykkeessä. Tuo perjantai-ilta oli siitä mielenkiintoinen että juuri esikoisalbuminsa julkaisseet Oulun indiepoijjat tulivat tanssittammaa pääkaupunkiseuvun nuorisoa. Kukapa jättäisi välistä kotiseuvun Satelliittien levykiertuetta? Ei ainakkaa me. (:

Olin jo aiemmin kuunnellut ahkerasti Phrases to Break the Ice -esikoisalbumia (täälläkin tulossa jonkinlainen arvio jos on tullakseen) ja tunsin sisällön meleko hyvin. Poikien aiemmilla keikoilla ravaaminen toi mukanaan omanlaista tuttua turvallisuutta ja niimpä ollen biisit sanoituksineen tuntuivat tulevan jo omasta selkäytimestä. Olen alusta asti pitänyt poikain party indiemäisestä menosta ja tälläkin kertaa tarjolla oli varsin säkenöivä ja jalkoja värisyttävä keikka, silti tälläisenä keikkakonkarina meinasin kokea lieviä kyllästymisen tuntoja kun joukosta ei niinkään löytynyt uutta vaan vanhoja hienoja kappaleita uudelleen miksattuina versioina. Mahtui mukaan myös eräs helemi joka onkin soinut päässäni koko viikon - poinsit Scandinavian Girlsistä.


Kaiken kaikkiaan nautin olostani alakoulun jumppasalimaisessa Korjaamossa ja saatiinkin hankittua Hopeen levyyn koko bändin nimmarit - oma on vielä varsin uuven hohtoisessa ulukomuodossa odottelemassa pääsyä auton levysoittimeen. Kalija ja Jack maistu pehmeiltä, kroppa leijui höyhenen lailla sekä mieli pysähtyi jonnekki päätepysäkin tienolle. Lähtiessä ulukona ripotteli vettä ja ystävän laukusta löytyi juuri yksi fiilistelyrööki kruunaamaan yöllisen paikan vaihdoksen. Toivottavasti Satelliititki sinkoavat tahtiensa ja levyn ansiosta avaruuteen asti. Keep it going on!


Ah, lämppärinä toiminut Face of God ei lämmittänyt minun sisintäni, vaikka ovatkin kuulemma aika kovvaa kammaa. Keikan ajan mielessä pyöri lähinnä vokalisti/kitaristin sensuellit tatuoinnit. Pointsit niistä! Ehkä yhtye kaipaa lähempää tarkastelua tulevaisuudessa..mitäänhän ei voi päättää ennenkuin kokeilee kunnolla.

AG

Kuvat täältä ja täältä!

24. syyskuuta 2012

Time Capsules II by Oberhofer

Kirjoitin tähän jo lyhkäisen esittelyn Oberhoferista, kunnes tajusin että pissasin kaikkia linssiin. Siinä ytimekkäässä tekstissä mainitsin yhtyeen tulevan Saksasta vaikka kotipaikka on New Yorkin ihastuttava Brooklyn. Mainitsin myös lempibiisini olevan Haus, joka kyllä onkin totta...


No, nyt kun korjasin asian, jutellaampas tästä 2008 perustetun bändin esikoisalbumista. Time Capsules II ilmestyi iloksemme tämän vuojen alkupuolella eikä levyn sisällössä ole mittää valittamisen aihetta. Pidän varsinkin heti ykkösraidan aloittamasta raikkauden pimputtelusta ja vokalistin hemmetin miellyttävästä äänestä. Kunnon rummuttelut sekä miellyttävät kitarasoundit vievät mennessään - tuntuu jopa että yhtye olisi huomattavasti kokeneempi kuin mitä todellisuus kertoo.


Levy on menevä kokonaisuus arkea ja elämää. Kaikkea ei aina tarvi kaunistella kun mukaan laitetaan iskevät biitit ja loistavat sanoitukset. Hassua sinänsä että minut saatiin ihastumaan iskevyydellä, kun yleensä lämpenen viipyileville ja unenomaisilla mielikuville..No, katsotaan mihin suuntaan Oberhoferin tulevaisuus kääntyy - ehkä joku päivä näemme poijjat Suomen suvessa!

Tässäpä lempikipaleeni Haus! Suosittelen kyllä tsekkaamaan muutkin.

Väsyksissä oleva AG

Kuvat lainasin täältä ja täältä!

14. syyskuuta 2012

Into the Black cover by Chromatics


Neil Youngin tuotantoa en ole koskaan fanittanut, paitsi A Man Needs A Maid -kipaletta, mutta huhhuh kuinka Chromatics, yksi maailmamme hienoimmista yhtyeistä, on saanut Youngin heräämään henkiin. Aivan selkäpiitä kutitteleva suoritus.

PS. Pahoittelen näitä juutuuppi-video postauksia, tässä on hieman keskittymisongelmia! Koitetaan kestää. (:

AG

13. syyskuuta 2012

Wildest Moment by Jessie Ware


Tähän törmäsin hetki sitten enkä ossaa päästää irti. En tiedä, enkä ymmärrä, miten maailmasta löytyyki tämmösiä helemiä! WOU!

Nyt tehokuuntelussa naikkosen tänä vuonna ilmestyny esikoisalbumi, suosittelen kaikille! Ja varmasti tuutte lukemmaa pitempää kritiikkiä tästä naisesta tällä saitilla.

AG

Modern Times by Burning Hearts


Tässäpä aika glitter-höyryinen video. Pienenä harakkana pidin kovasti Paola Suhosen työstä Burning Heartsin videon ohjaamisen kanssa. Modern Times on muutenkin hätkähdyttävän kaunis kipale, joten välke ja vähäeleisyys vain lisää purevuutta. Kiitos!

Glittereissä, AG

5. syyskuuta 2012

Falling by Seapony

Olin aivan unohtanut että valloittavalta Seaponylta on tulossa kakkoslevy ulos - onneksi on facebook ja yhtyeiden päivitykset joista yksi muistutti minua tulevasta. Levyn julkkareita juhulitaa viikon päästä, mutta innokkaana kuuntelin loistavan albumin jo ennakkoon. Mieletön se on, aivan ylistetyn esikoisalbumin veroinen veto.


Vaikka Seaponyn rytmikkäät melodiat saavat tanssijalan vipattamaan, soppii musiikki enemmänkin joko kotona haaveiluun tai kuumassa auringon paisteessa ajeluun. Unimaisemat vilisee silmissä ja kummasti mieliki rauhottuu tyyneyteen. Kitarat kuulostaa vahvoilta ja herkullisilta. Vokalistin utuinen ääni tuo hyvin esille kauniit sanoitukset eikä biisien rakenteissa ole suurempia vikoja. Tullee itselle taas se palo perustaa ihastuttava bändi, jossa kaikki on eteeristä soittajista riffeihin. Luojan kiitos tiedän etten ole musikaalinen ja ymmärrän että on parempi nauttia näistä oikeista osaajista.


Kakkoslevy sai minut vakuuttuneeksi yhtyeen osaamisesta ja halusta tehdä hattaramaista dreampoppia. Nyt vain odottelemaan Seaponyn tulemista Suomen kamaralle - ehkäpä se on aivan mahdollista, sillä eilen korviini kantautui tieto toisen mahtavan dreampoppia soittavan yhtyeen, Wild Nothingin tulo Kutoseen. Ei tarvinnu kauaa miettiä mitäs tekisin marraskuisena sunnuntaina.

Nyt kuunnelkaa Seaponya ja pistetään peukut pystyyn tulevia keikkakiinnityksiä varten!

Unenomaista aamua, AG

Kuvat täältä ja täältä!

4. syyskuuta 2012

Feist / Päälava, Flow festival

Kuten olen moneen kertaan tämän blogin aikana toennu, pidän kovasti hienoista naisäänistä sekä naisista kitara kainalossa. Feististä löytyy nuo kaksi asiaa maustettuna ylimääräisellä kauneudella ja rennolla meiningillä - kukapa voisi olla tykkäämättä?


Feist oli ehdottomasti yksi tärkeimpiä tärppejäni Flow festivaaleilla.. Siispä kadotin itseni jonnekki eturivin hulinaan ja annoin palaa. Ihastelin niitä hemmetin kuumia kitaroita, joita naisella oli mukanaan kolmin kappalein, ja hymyilin ympärillä oleville ihmisille, jotka muuten nekin nauttivat naikkosen lavakarsimasta. Nauroin keikan aikana jopa Leslien vitseille, vaikka inhoanki välispiikkejä yli kaiken. Saatoin jopa laulaa mukana, vaikka sitä en kyllä myönnä jos joku kyssyy...


 Pidän kovasti Feistin monipuolisuudesta musiikin saralla. On hitaita balladeja ja indierokkimaista poppia, on sähköskittaa ja akustista, on hymyjä ja surumielisyyttä..on kaikkea todella hyvässä suhteessa. Livenä joukkio kuulosti huomattavasti menevämmältä kuin levyllä, vaikka ei ne silläkään pahalta kuulosta.. Joka tapauksessa löysin uuven säkenöivän kipinän yhtyeen kuluttamiselle eikä se ole laantumaan päin. Tällä hetkellä toivon vain että voisin palata tuon keikan tunnelmiin ja kokea kaiken uusiksi, sen verta vaikuttava esiintyminen oli kanadalaisilla. Sen verta kyllä on pahhaa sanottava etten ymmärtäny taustalaulajien epämääräistä ja epävarmaa liikehdintää...


Feistmäisissä tunnelmissa, AG

1. syyskuuta 2012

Mopo / Tiivistämö, Flow festival

Välissä on mielenkiintosta vetää hihasta villejä kortteja - juuri siihen kategoriaan kuuluu tämä jazzahtavaa mussiikkia soittava trio. Myönnän etten valinnu kollektiivin Tiivistämö keikkaa itse, en edes toisella kerralla.. mutta opin jälleen että vanaha koira voi oppia uusia temppuja.

Käännyin Mopon ensimmäiseltä Tiivistämö keikalta aika nopsaa tahtia poies - korviin sattui ja pää ei ymmärtänyt. Toisella kerralla istuin eturiviin ja avasin itteni mussiikille. Unodin lokeroinnin ja omat ennakkokäsitykset - ei muuten ollu huonompi päätös!


Mopo ei saanut minusta uutta fania, mutta trio sai minut hämmästelemään nykymaailmaa ja sieltä löytyviä mielenkiintoisia ääniä. On purulelua, pilliä, pullonkorkkia ja pehmolelua. On rummut, kontrabasso sekä monenlaiset saksofonit. On kaksi miestä ja nainen. Mopo. Nyt voin varmasti paljastaa etten ikinä, enkä edelleenkää pidä jazzista. Suoraan sanottuna en nauti siitä. Silti Mopo avarsi himppusen silmiäni hauskuudelle ja jännittäville komboille. Sille ettei musiikin tarvitse olla hikipinkoilua vaan rentoa ja letkeetä. Sellasta mukavaa ja naurattavvaa. Sellasta ettei itsekkää aina tiijä mikä ääni ilmestyy seuraavana. Ymmärsin pitäväni improsta ja yhteisestä kivasta. Kiihtyvästä tahdista ja kummallisista rytmeistä.


Ihastuin Mopon kauniiseen sävellykseen johon kuului laulaja ja laulu. Mieletöntä! Vei ihan jalat alta.


En tiijä tulenko koskaan ilmestymään uuvestaan Mopon keikalle, mutta suosittelen sitä avartavana kokemuksena kaikille ja ihan loistavana yhtyeenä niille jotka pitävät jazzin rytmeistä. Ei ainakkaa kannata jättää tutustumatta!

Mopon tarakalta, AG

30. elokuuta 2012

Born to Die by Lana Del Rey

En olisi ikinä uskonut kirjoittavani mittää kyseisellä otsikolla. En olisi uskonut haaskaavani kallisarvoista aikaani Lana Del Reyhin tai yhteenkään kiiltokuvamaiseen laulajattareen. Uskon kuitenkin mussiikkiin ja ilmiömäisiin ääniin. Uskon myös voimaan ja samaistumiseen. Niimpä nyt kirjoitan tätä tekstiä ja Lana laulaa taustalla Summertime Sadnessia..


Jokunen viikko sitten kuulin sattumalta Blue Jeans'n ja ihastuin biisin koko rakenteeseen. Lyriikat, äänet ja taustat = hunajaa korville! Varsinki lyriikat purivat minuun kuin viheliäiset piraijat - Lana kertoi juuri ne samat ajatukset jotka olin edellisenä iltana kirjoittanut ylös muistikirjaani.. Pitäisikö siis uskoa satuihin ja kohtaloon? No, joka tapauksessa fiilistelin biisiä usiampaan kertaan ja hain koko levyn omille listoilleni. En ole katunut. Nukkemaisen kauniilla naisella on jumalaton ääni!


Levyn lähemmän tarkastelun ja äärettömän tehokuuntelun jäljiltä olen tullut hyvin miellyttävään päätökseen - Lana on jumalatar, jolla on taito luoda sanoista kohtalokkaita tarinoita. Mielenkiintoni on siis herätetty. Katsotaan oliko nainen yhden levyn hitti vai jatkuuko kiitorata vielä toisen kohdalla!


Vaikka eppäilet puheitani, kuuntele Blue Jeans, Summertime Sadness sekä Dark Paradise. Villinä korttina suosittelen lämpimästi Diet Mountain Dew'tä! Enjoy my dear!

AG

PS. Hankkikaa niitä levyjä, jumalauta että kuulostaa hyvältä.

Kuvat täältä, täältä ja täältä.

26. elokuuta 2012

St. Vincent / Nokia Blue Tent, Flow festival

Flow'n viimeinen päivä ja käsillä viimeiset hetkeni pääkaupungissa. Teltallinen hurmosta ja mieli täynnä haikeutta. Hymy korvissa ja väsymys kropassa. Vieressä uusi ystävä ja lavalla St.Vincent. Näihin päättyi oma 5 päivän Flow-elämä ja edessä häämötti paluu arkeen - siispä päätin ottaa kaiken irti keikasta ja lopun tunnelmista.


St. Vincent ei ole koskaan ollut minulle se lempparein vaan jäänyt enemmänki mukiinmenevien artistien kastiin.. Kuitenkin Flow'n esiintyjiä tsekkaillessa tiesin heti että keikalle menisin - eturiviin tietenki! Jätin Björkin sunnuntaina oman onnensa nojaan päälavan tungokseen ja lähdin määrätietoisesti kohti Nokia Blue Tenttiä, jossa toisen kiharatukkaisen jumalattaren oli tarkoitus villitä yleisö sähköisillä kitarasoundeillaan. Eturivipaikka - check! Hurmioitunut yleisö - check! Loistava seura - check! Ja voi sitä tunnetta kun Annie asteli lavalle..


Koko keikka oli kuin täyvellinen (ilo)tulitus kovia sointuja vielä kovempien sointujen perään. Annie ja skitta sai jopa minut miettimään seksuaalista suuntautumistani uuvestaan..sammaa päätökseen tulin kuin ennenki, vaikka Annie olikin terävine soundeineen, melodisine äänineen sekä seksikkäine tanssiliikkeineen kuumimpia naisia ikinä. Teltassa vallinnut fiilis sekä lavan näkymät jätti sanattomaksi - uskon matkanneeni keikan ajaksi jonkin tapaiseen transsiin koska pääni kävi tyhjäkäynnillä iliman ajatuksia tai sanoja, jäljelle jäi vain idioottimaisen iloinen hymy. Tai oikiastaan virnistys. Sen ilon voimin jaksoin pysyä jaloillani ja nauttia St. Vincentin taianomaisesta show'sta ja Annien kauniin käden kosketuksesta omassani. Eikä tuo ihanuus päättynyt siihen, vaan bändi kapusi yllätyksellisesti vielä kahen encore-biisin kanssa takasi lavan hämyyn. Kuulijoita hemmoteltiin!


Koska olen vielä kaksi viikkoa tapahtuneen jäläkee täysin sanaton, jaan teille muutaman biisin (Cruel & Cheerleader) ja ehotan kertomaan kuulemanne tuhannella sekä lisäämällä siihen viiden vuojen ilotulitteet - nyt voitte kuvitella miltä St. Vincent kuulostaa livenä. Jos ja kun huomaat mahdollisuuven talsia kyseisen kokoonpanon keikalle - TEE SE, mutisematta.

Syksyisin terkuin, AG

22. elokuuta 2012

Aves & Burning Hearts / Tavastia

Burning Heartsia olen hehkuttanu jo aiemmin - ei varmaa kaipaa sen kummempia selityksiä siitä miksi löysin itteni Tavastialta tuona kauniina iltana. Puhutaan tällä kertaa mielummin lämppärinä toimineesta Avesista - se kun ansaitsee huikeita sanoja ja pusuja!

Kuva täältä!

Avesissa kiteytyy kaikki se kihelmöinti jota mussiikissa arvostan. En ossaa sanua onko trion (?) jäsenet suuria neroja vai Hannu Hanhia, mutta jonkinlainen iloisuus ja onnekkuus on miekkosten soitannassa aistittavissa. Tietyssä tilanteessa ja seurassa uskaltaisin jopa myöntää ihastuneeni päätä pahkaa viipyileviin ja kaukaisiin soundeihin jotka vievät minua kiirettömille laitureille - mutta nyt tyydyn toteamaan vain että en muista milloin olisin leijunut niin miellyttävällä tavalla kuin tuona iltana Tavastian hämärällä tanssilattialla. Aves tuo säihkyvän hehkun kehoon ja täyttää päänki kauniilla ajatuksilla.

Huomaatkaa että edessä seisovalla tuntemattomalla tytöllä on minun tekemät korvikset korvissaan! ;>
Vaikka olin fanittanu pääkaupunkiseutulaista kokoonpanoa jo ennen kesäklubilla todistettua keikkaa, en ollut uskoa kuinka utuinen, viheltelyllä höystetty mussiikki voisi aiheuttaa suurempia tykytyksiä. Onneksi seuranani oli ihastuttava nuorikko, josta heti keikan alkumetreillä kuoriutui vesipestävä Aves-fani. Keskinäinen ymmärryksemme noita satumetsämäisiä sulosäveliä kohtaa on tuonut mukanaan tukea ja turvaa - en olekkaa mielihullu kuvitelmissani..

Hamuan edelleen niitä huurteisen raikkaita hetkiä pumpulipilvillä - niistähän Avesin mussiikki kertoo. Ja haluan kiittää miehiä nyt, kun en sitä Tavastialla kehdannut tehdä ihan kasvotusten, niistä elämyksistä, vihellyksistä sekä ihastuttavista sävellyksistä - KIITOS! Jatkakaa tietänne! Minä odottelen jospa eksyisitte vaikka Ouluun...

Kaikella kunnitoituksella ja rakkaudella!

Ikuisesti teidän, AG

 PS. Burning Hearts veti muuten myös hitonmoisen keikan! Onnekkaana nautin heistä Flow'ssakin!

14. elokuuta 2012

Confess by Twin Shadow

Näin kovvaa levyä ei ole ilimestyny sitten Beach Housen Bloomin, enkä vertaile löyhin perustein. Twin Shadowin Confess on alusta loppuun täyttä tulitusta - tämä on juuri sellaista rakkauvesta lirkuttelua josta itse sytyn mennen tullen! Jo ensimmäisten tahtien jäläkee myin sieluni Georgelle. Häitä odotellessa..


Alusta alkaen ihimettelet miehen nerokkuutta musiikin tekijänä, albumin syvää sanomaa ja sitä suurta kysymystä: tietääköhän se nainen, jolle Twin Shadow tunnustaa kaiken, kuinka onnekas hän on? En voi kuvitella näiden lyriikoiden jäläkee mittää hienompaa tapaa kertua rakastetulleen tunteistaan, vaikka ne eivät olis yksiselitteiset - pointsit tanssibiiteistä, kuunnellessa voi itkemisen sijaan reivata. Jostain syystä olen jumiutunut siihen nerokkuuteen näiden tahtien takana - kyllä on niin huima kehitys esikoisalbumista!


En tiijä mikä, huhujen mukaan onnettomuus, on saanut Georgen innostumaan selkeistä perusrytmeistä höystettynä hivelevillä nykybiiteillä. Kaikuefekti vie hunajaista ääntä koko tilaan ja levottomat jalat huutaa tanssilattia alleen. Odotan innolla että pääsen luukuttamaan levyä auton stereoista; miellyttävät matkat kruunaa mukana hoilaaminen! Levyn olenki hankkinut jo aika päiviä sitten Stupidosta ja kovasti pelekään sen kuluvan puhki.. Onneksi autossa odottelee myös kasa muita loistavia kiekkoja!


Harmillisesti missasin Twin Shadow:n taannoisin Tavastian keikan, mutta ehkä miekkonen nähtäisiin ensi kesän Flow-festareilla?

Nauttikaa aloitusraidaksi päättyneestä Golden Lightistä ja hemmetin kovasta Five Seconds -rallista!

Kauniita hetkiä Georgen parissa, AG

PS. Kattokaa ny tuota miestä - onko täyvellisempää?



Kuvat täältä, täältä ja täältä!

Rubik / Kuudes aisti

Hyppäsin muutama viikko takaperin ratikkaan ja otin suunnaksi Kalliossa ensimmäistä kertaa järjestetyn Kuudes aisti -festarin. Lippu poltti kassissa, kun kiire oli Rubikin keikkaa kuuntelemmaa ja auttamasti olin myöhässä! Ratikan saavuttaessa oikean pysäkin, otin muutamia juoksuaskelia kohti Kuudennen linjan sisäpihaa ja onnekseni ehdin paikalle ennen viimeisiä hittibiisejä.

En siis ehtinyt nauttimmaa leggings-herrojen esityksestä alusta asti, mutta ne biisit jotka kuulin olivat täyttä kultaa! Kokonaiset 15 minuuttia mietin miksen ole luukuttanut miekkosia viimeisiin vuosiin? Minäkää en ossaa vastata siihen kysymykseen.. Jokin hassu ilo niistä glitterhousuisista ukoista huokuu että itekki häikäistyy. Eikä asiaan varmasti yhtään vaikuta hienot rytmit, riffit ja sanotukset.

Kiitän täydestä sydämestä Rubikin kuumia miehiä siitä että he ilmestyivät studion pimeydestä vetämmää Kuudennen aistin hienoimman keikan! GRR! Ja te jotka ette tullee paikalle: menetitte jotain tajunnaräjäyttävvää. Nyt ootellaan mielenkiinnolla jatkaako tuleva levy aikaisempien albumien tykitystä vai mennäänkö huonompaa/parempaan suuntaan. Se jää nähtäväksi!

Stay turned, tulossa könäsiä kertomuksia viimeisten Helsinki-viikkojen menoista. Luvassa mm. katsaus Flow:n kovimpiin keikkoihin!

Rubikmaista loppukessää, AG


9. heinäkuuta 2012

Separation Road by Anna Ternheim

Tänä kuumana iltana mieli kaipasi lepoa ja kauniita sanoja - valakkasin listaltani yhen ihanan naisartistin, Anna Ternheimin. Separation Road on ruotsalaisen laulaja-lauluntekijän toinen pitkäsoitto, koska osa debyyttilevyn biiseistä oli peräisin Annan nuoruusajoilta, voi tämän toisen plätän biiseistä kuulla pieniä aikuistumisen elkeitä niin soundeissa kuin sanoituksissakin. Jo alkusointujen aikana elimistö hidastuu flowmaiseen tilaan, vain rakkauvenkipiät ajatukset seuranaan. Tunteet purkautuvat järjestelmällisesti luolistaan ja valloittavat sielun - tästähän pitäisi laulu kirjottaa!


Anna Ternheim aloitti säveltämisen jo ensimmäisten kitaratuntien jäläkee - kyseessä on perusruotsalainen monilahjakkuus. Jokin tässä kuitenki vetää puoleensa.. Ne kovin rakkauvenkipiät lyriikat vai laulajan syötävän suloinen ulukomuoto? Kenties pehmiä soundi tai hunajaiset mielikuvat? Joka tapauksessa nostan peukkua - jälleen kerran Ruotsista tullee jottai parempaa kuin Suomesta. Alan jo eppäilemää että ruoho tosiaan on vihriämpää aijan toisella puolen.



Joka tapauksessa suosittelen ihastuttavalla äänellä ja olemuksella siunattua Anna Ternheimea niin utuisiin kesäiltoihin kuin päiviin jolloin mikään muu kuin pehmiä terapia ei auta.


Maistiaisena Such a Lonely Soul - nerokas.

Kuvat täältä ja täältä!



Ihastuksissaan AG

29. kesäkuuta 2012

Suomen karvapääkuninkaat 1968, Mother & Sininen Kaappi / Liberte

Tiistaina koitti odotettu ilta - oululaiset poijjat tulivat ilostuttammaa pientä (tai suurta) koti-ikävää potevaa neitokaista. Onneksi tämän neitokaisen kainalossa keikkui ihanaaki ihanempi ystävä, joka oli yhtä kovasti odottanut Sinisen kaapin keikkaa Kallion linjoilla. Lähdimme siis hyvin muikein mielin viettelemmää viimeistä iltaa yhesä...

Liberte löytyi heleposti Kolomannelta linjalta ja lippukaan ei polttanu reikää lompakkoon - kalijaki oli suhteellisen edukasta! Saavuimme paikalle hieman liian ajoissa, mutta sehä ei lappilaisia naikkosia palijon hijasta. Puhuttiin paskaa ja juotiin kalijaa. Viimein pääkaupunkiseutulainen Suomen karvapääkuninkaat 1968 valtasi lavan aurinkolaseilla kyllästetyllä karismallaan. Nautin eniten rumpalin pulisongeista, vaikka eipä vokalistin rosoisen lapsellinen ja tumma ääni pahalta kuulostanu sekään. Itse pidin myös Karvapäiden Zen Cafe:tta ja 22-Pistepirkkoa muistuttavasta biisien rakenteesta sekä soundista, jota uskaltauvun kuvailemaan suomalaisittain soitetuksi indiemäisen meneväksi punkkirokiksi - mikä sanojen sekamelska! Samala ko ite lumouvuin yllätyksellisestä rakkausballadista, seuralaiseni veteli hirsiä vieressä... ehkä kaikkiin ei iskekkää mies, soitin ja herkät sanat. Myönnän että omissakin ajatuksissa vaivuin ensin epätoivoon: "Miksi tällaistä mussiikkia soittavat poijjat tahtovat herkistellä kesken kovan keikan?" mutta annoin anteeksi kuultuani sydäntä sulattavat lyriikat.


Yhtye villitsi (hehheh) yleisön huvittavilla sanoituksillaan ja loppuun mennessä kiihtyneellä meiningillään, vaikka tekniset ongelmat värittivätkin soitantaa. Pahala en poikia muistele! Taijampa jopa ilmestyä 4.7. Bar Looseen Karvapäiden seuraavalle keikalle. Siellä törmättää!

Seuraavana Karvapäiden lämmittämille lauteille asteli Heinolasta ponkaiseva Mother. Odotin ikävöissäni äitini hyppäävän lavalle keikistelemmää, mutta sinne kipusikin nelijä nuorta miestä. Olin hieman surukas poikien ulkoisessa habituksessa olleisiin puutteisiin - oikialla staililla bändistä kuoriutuisi ulos syötävää herkkua! Koska tämä on edelleen musiikkiblogi, voijaan siirtyä itse asiaan: ensimmäisestä biisistä lähtien tiesin että olin teheny hyvän päätöksen tullessani Liberteen. Motherista sädehti rempseys ja maanläheisyys, joita vahvisti moniulotteinen soundi. Kukapa ei lämpenis?


Samala ko seuralainen heräili horroksestaan, minä ajelehdin mielikuviin joissa juoksin paljain jaloin polttavalla asflatilla ja ajelehdin pitkin kaupungin unohdettuja katuja. Piakkoin vaihoin kuumat kadut eeppisiin kauhuelokuviin joista kiirehdin ikisuosikkini, The Crashin, keikalle. Biisien voimakas tempo ja kerroksellisuus veivät siis kirjaimellisesti mukanaan.. Vaikka vokalistin kuumottavat muuvit, toimivat kutsuhuudot sekä musiikilliset yllärit tarjosivatkin huimaa viihdettä, vei tekniset ongelmat tämänki yhtyeen tuoman ilosanoman miinuksen puolelle. Keikan koettuani ehdotan pojille että pitäytyvät omalla tontillaan, sen verta eräs heviörinän puolelle mennyt kipale aiheutti naurupyrähdyksiä tässä naisessa..

Päälimmäisenä mielessäni pyörii vokalistin mieletön ääni! Eppäilen että koin rakkauventuntoja sitä ääntä kohtaan ja olenki miettiny että onko laitonta mennä naimisiin äänen kanssa? Selvittelen faktat.. Kaiken kaikkiaan nautin olostani ja niin nautti soittajatkin, Motheria kehiin! KIITOS!!

Olin saanut jo toimivan lämmittelykierroksen joten aika odottavissa fiiliksissä olin Sinisen kaapin vallatessa Liberten lavan! Aika räjähdysmäisesti myös tulin alas pilvilinnoistani kun pojat vähäeleisesti aloittivat keikan ihanilla, korvia särkevillä soundeilla. Selkäpiissä kulkeva sähkö värisytti kroppaa ja mieli täyttyi Oulusta. Jälleen kerran lumouduin poikien keskittymisestä, käsin kosketeltavasta aitoudesta sekä kaikkensa antavuudesta. Vihdoin myös seuralaiseni hymyili kuin Naantalin aurinko, kiitos siitä!


Sinisen kaapin kohdallakin tekniset ongelmat häiritsivät sen verta että soundi ei ollut aivan kirkkaimmasta päästä, mutta kyllä amfetamiini-indie vaikuttaa ihmiseen maanjäristyksen tavoin eikä epäpuhtaus näin ollen menoa hidastanut. Omaan fiilikseeni vaikutti positiivisesti myös useat nautitut huurteiset, mitä viehättävin seura sekä lemppari-biisini Best-Seller Cutters. Kaiken tämän lisäksi pohojosen pojat heittivät kehiin uuven, rauhallisen biisin rakkauvesta - olin ällikällä lyöty.

Keikan loppuun Sininen kaappi veti rauhallisesta temmosta hurjaan vauhtiin kiirivän biisin, joka oli juuri täyvellinen yhistelmä yhtyeen parhaimpia puolia. Pistin merkille myös rummut!! Ah sitä ääntä! Nyt vain harmittelen etteivät pojat heitä useammin keikkaa pääkaupunkiseuvulla tai vaihtoehtoisesti veivaa lanteita 45:sen tanssilattialla joka perjantai että lauantai! Syksyltä odotan kumpaaki, tai no keikat voi pysyä pohjosessa. Joka tapauksessa, mielettömät kiitokset ja tsempit pojille, onneksi olette ehjinä Oulusa! Me nähhää vielä, halusitta tai ette!

Kaikella kunnioituksella nousevalle musiikille, AG

PS. Sininen kaappi: Koska teijän musiikki tuo mieleen raketti-ja ilotulituskuvioidut bokserit, olisko mahollista joskus kuulla vaaleanpunasten pitsipöksyjen soundeja?

 PSS. Loistavaaki hienommista kuvista voitte kiittää puhelintani...

24. kesäkuuta 2012

Elämäsi suloisin virhe by Heli Kajo

Odotin ko kuuta nousevaa Heli Kajon debyyttialbumia ja sain kokea karvaan pettymyksen sen ilmestyttyä.. Olin fiilistellyt Kajon euroviisukarsinnassa kuultua Annankadun kulmassa -biisiä sekä esikoisalbumin sinkkulohkaisuna tarjottua Jos mä kuolen nuorena -rallia ja luonnollisesti odotin levyltä sammaa kihelmöivää tunnetta, vaan se jäi haaveeksi. Elämäsi suloisin virhe -levy sisältää enemmänkin kornia tangomarkkinamatskua kuin koskettavan kaunista laulantaa.


Olen jo useaan otteeseen pähkäillyt pienessä päässäni että mikä Helillä meni vikkaan biisejä kirjottaessa? Levyllä kuultavien rallien sanat ovat aikalailla sammaa samastuttavvaa matskua kuin aiemmin kuulluissa lauluissa, mutta sävelissä on siirrytty väärällä puolelle.. Olisin toivonut soljuvaa ja rauhallista poppia, jota kuunnellessa kyyneleet ilmestyvät näköpiiriä häirittemmää. Olisin halunnut koukuttavia tarinoita, joiden mukaan itsekin lähtisin. Toivoin tempoa jota en saanut. Niistä pettymyksistä huolimatta olen suuri Heli-fani - tässä taannoin kaupungilla hänet bongatessani olisin tahtonut mennä halaamaan ja kiittämmää kaikesta. KIITOS! Pakko myös hehkuttaa naisen ihastuttavaa ääntä ja suloista ulkomuotoa - ei tämä debyytti kuitenkaan aivan floppi ollut!


Nyt odotan että näkisin Heli Kajon lavalla laulamassa rakkaudesta ja antavan kaikkensa yleisölle. Uskon etten pettyisi.

Nauttikaa lempparistani!
PS. Kattokaa nyt kuinka ihana!

Kuvat täältä!

AG


22. kesäkuuta 2012

Fantastic midsummer for everyone, be safe!

Tämä video kiteyttää omat tavoitteeni juhannukselle: rento fiilis, ihanat ihmiset ja loistava mussiikki.

Juhulikaa sievästi, äläkää hukkuko!

PUS PUS AG

20. kesäkuuta 2012

Kaikella rakkaudella basisteille!

Maailman kolome turhinta asiaa:
-Munkin munat, nunna nännit ja bassosoolo. 


Mitä yhteistä on Queenin basistilla ja lasikuituvenneelä?
-Kumpikin haluaa peräänsä nelikymppisen Mercuryn.

Miksi basisti ei voi olla joulupukkina?
-Hänellä ei ole tarpeeksi lahjoja. 


Kitaristi: On se kumma kun aamulla aina sojottaa pystyssä.
Basisti: Samanlainen se on minunki tukkani.

Basisti on ollu kymmene vuotta autiola saarela yksikseen, kun kerran rantaan ui kaunis alaston nainen, joka sanoi:
-Kultaseni, nyt saat mitä olet jo kauan kaivannut.
Siihen basisti: Älä perkele, onko sulla viinaa?
 

AG