Face of God & Satellite Stories / Korjaamo

Huuh, Lontoo on koettu ja viikon mittainen känni katkaistu - vihdoin on siis aikaa takertua viikon takaiseen keikkaan Korjaamon sykkeessä. Tuo perjantai-ilta oli siitä mielenkiintoinen että juuri esikoisalbuminsa julkaisseet Oulun indiepoijjat tulivat tanssittammaa pääkaupunkiseuvun nuorisoa. Kukapa jättäisi välistä kotiseuvun Satelliittien levykiertuetta? Ei ainakkaa me. (:

Olin jo aiemmin kuunnellut ahkerasti Phrases to Break the Ice -esikoisalbumia (täälläkin tulossa jonkinlainen arvio jos on tullakseen) ja tunsin sisällön meleko hyvin. Poikien aiemmilla keikoilla ravaaminen toi mukanaan omanlaista tuttua turvallisuutta ja niimpä ollen biisit sanoituksineen tuntuivat tulevan jo omasta selkäytimestä. Olen alusta asti pitänyt poikain party indiemäisestä menosta ja tälläkin kertaa tarjolla oli varsin säkenöivä ja jalkoja värisyttävä keikka, silti tälläisenä keikkakonkarina meinasin kokea lieviä kyllästymisen tuntoja kun joukosta ei niinkään löytynyt uutta vaan vanhoja hienoja kappaleita uudelleen miksattuina versioina. Mahtui mukaan myös eräs helemi joka onkin soinut päässäni koko viikon - poinsit Scandinavian Girlsistä.

Kaiken kaikkiaan nautin olostani alakoulun jumppasalimaisessa Korjaamossa ja saatiinkin hankittua Hopeen levyyn koko bändin nimmarit - oma on vielä varsin uuven hohtoisessa ulukomuodossa odottelemassa pääsyä auton levysoittimeen. Kalija ja Jack maistu pehmeiltä, kroppa leijui höyhenen lailla sekä mieli pysähtyi jonnekki päätepysäkin tienolle. Lähtiessä ulukona ripotteli vettä ja ystävän laukusta löytyi juuri yksi fiilistelyrööki kruunaamaan yöllisen paikan vaihdoksen. Toivottavasti Satelliititki sinkoavat tahtiensa ja levyn ansiosta avaruuteen asti. Keep it going on!

Ah, lämppärinä toiminut Face of God ei lämmittänyt minun sisintäni, vaikka ovatkin kuulemma aika kovvaa kammaa. Keikan ajan mielessä pyöri lähinnä vokalisti/kitaristin sensuellit tatuoinnit. Pointsit niistä! Ehkä yhtye kaipaa lähempää tarkastelua tulevaisuudessa..mitäänhän ei voi päättää ennenkuin kokeilee kunnolla.

AG

Kuvat täältä ja täältä!

Time Capsules II by Oberhofer

Kirjoitin tähän jo lyhkäisen esittelyn Oberhoferista, kunnes tajusin että pissasin kaikkia linssiin. Siinä ytimekkäässä tekstissä mainitsin yhtyeen tulevan Saksasta vaikka kotipaikka on New Yorkin ihastuttava Brooklyn. Mainitsin myös lempibiisini olevan Haus, joka kyllä onkin totta...

No, nyt kun korjasin asian, jutellaampas tästä 2008 perustetun bändin esikoisalbumista. Time Capsules II ilmestyi iloksemme tämän vuojen alkupuolella eikä levyn sisällössä ole mittää valittamisen aihetta. Pidän varsinkin heti ykkösraidan aloittamasta raikkauden pimputtelusta ja vokalistin hemmetin miellyttävästä äänestä. Kunnon rummuttelut sekä miellyttävät kitarasoundit vievät mennessään - tuntuu jopa että yhtye olisi huomattavasti kokeneempi kuin mitä todellisuus kertoo.

Levy on menevä kokonaisuus arkea ja elämää. Kaikkea ei aina tarvi kaunistella kun mukaan laitetaan iskevät biitit ja loistavat sanoitukset. Hassua sinänsä että minut saatiin ihastumaan iskevyydellä, kun yleensä lämpenen viipyileville ja unenomaisilla mielikuville..No, katsotaan mihin suuntaan Oberhoferin tulevaisuus kääntyy - ehkä joku päivä näemme poijjat Suomen suvessa!

Tässäpä lempikipaleeni Haus! Suosittelen kyllä tsekkaamaan muutkin.

Väsyksissä oleva AG

Kuvat lainasin täältä ja täältä!

Into the Black cover by Chromatics

Neil Youngin tuotantoa en ole koskaan fanittanut, paitsi A Man Needs A Maid -kipaletta, mutta huhhuh kuinka Chromatics, yksi maailmamme hienoimmista yhtyeistä, on saanut Youngin heräämään henkiin. Aivan selkäpiitä kutitteleva suoritus.

PS. Pahoittelen näitä juutuuppi-video postauksia, tässä on hieman keskittymisongelmia! Koitetaan kestää. (:

AG

Wildest Moment by Jessie Ware

Tähän törmäsin hetki sitten enkä ossaa päästää irti. En tiedä, enkä ymmärrä, miten maailmasta löytyyki tämmösiä helemiä! WOU!

Nyt tehokuuntelussa naikkosen tänä vuonna ilmestyny esikoisalbumi, suosittelen kaikille! Ja varmasti tuutte lukemmaa pitempää kritiikkiä tästä naisesta tällä saitilla.

AG

Modern Times by Burning Hearts

Tässäpä aika glitter-höyryinen video. Pienenä harakkana pidin kovasti Paola Suhosen työstä Burning Heartsin videon ohjaamisen kanssa. Modern Times on muutenkin hätkähdyttävän kaunis kipale, joten välke ja vähäeleisyys vain lisää purevuutta. Kiitos!

Glittereissä, AG

Falling by Seapony

Olin aivan unohtanut että valloittavalta Seaponylta on tulossa kakkoslevy ulos - onneksi on facebook ja yhtyeiden päivitykset joista yksi muistutti minua tulevasta. Levyn julkkareita juhulitaa viikon päästä, mutta innokkaana kuuntelin loistavan albumin jo ennakkoon. Mieletön se on, aivan ylistetyn esikoisalbumin veroinen veto.

Vaikka Seaponyn rytmikkäät melodiat saavat tanssijalan vipattamaan, soppii musiikki enemmänkin joko kotona haaveiluun tai kuumassa auringon paisteessa ajeluun. Unimaisemat vilisee silmissä ja kummasti mieliki rauhottuu tyyneyteen. Kitarat kuulostaa vahvoilta ja herkullisilta. Vokalistin utuinen ääni tuo hyvin esille kauniit sanoitukset eikä biisien rakenteissa ole suurempia vikoja. Tullee itselle taas se palo perustaa ihastuttava bändi, jossa kaikki on eteeristä soittajista riffeihin. Luojan kiitos tiedän etten ole musikaalinen ja ymmärrän että on parempi nauttia näistä oikeista osaajista.

Kakkoslevy sai minut vakuuttuneeksi yhtyeen osaamisesta ja halusta tehdä hattaramaista dreampoppia. Nyt vain odottelemaan Seaponyn tulemista Suomen kamaralle - ehkäpä se on aivan mahdollista, sillä eilen korviini kantautui tieto toisen mahtavan dreampoppia soittavan yhtyeen, Wild Nothingin tulo Kutoseen. Ei tarvinnu kauaa miettiä mitäs tekisin marraskuisena sunnuntaina.

Nyt kuunnelkaa Seaponya ja pistetään peukut pystyyn tulevia keikkakiinnityksiä varten!

Unenomaista aamua, AG

Kuvat täältä ja täältä!

Feist / Päälava, Flow festival

Kuten olen moneen kertaan tämän blogin aikana toennu, pidän kovasti hienoista naisäänistä sekä naisista kitara kainalossa. Feististä löytyy nuo kaksi asiaa maustettuna ylimääräisellä kauneudella ja rennolla meiningillä - kukapa voisi olla tykkäämättä?

Feist oli ehdottomasti yksi tärkeimpiä tärppejäni Flow festivaaleilla.. Siispä kadotin itseni jonnekki eturivin hulinaan ja annoin palaa. Ihastelin niitä hemmetin kuumia kitaroita, joita naisella oli mukanaan kolmin kappalein, ja hymyilin ympärillä oleville ihmisille, jotka muuten nekin nauttivat naikkosen lavakarsimasta. Nauroin keikan aikana jopa Leslien vitseille, vaikka inhoanki välispiikkejä yli kaiken. Saatoin jopa laulaa mukana, vaikka sitä en kyllä myönnä jos joku kyssyy...

 Pidän kovasti Feistin monipuolisuudesta musiikin saralla. On hitaita balladeja ja indierokkimaista poppia, on sähköskittaa ja akustista, on hymyjä ja surumielisyyttä..on kaikkea todella hyvässä suhteessa. Livenä joukkio kuulosti huomattavasti menevämmältä kuin levyllä, vaikka ei ne silläkään pahalta kuulosta.. Joka tapauksessa löysin uuven säkenöivän kipinän yhtyeen kuluttamiselle eikä se ole laantumaan päin. Tällä hetkellä toivon vain että voisin palata tuon keikan tunnelmiin ja kokea kaiken uusiksi, sen verta vaikuttava esiintyminen oli kanadalaisilla. Sen verta kyllä on pahhaa sanottava etten ymmärtäny taustalaulajien epämääräistä ja epävarmaa liikehdintää...

Feistmäisissä tunnelmissa, AG

Mopo / Tiivistämö, Flow festival

Välissä on mielenkiintosta vetää hihasta villejä kortteja - juuri siihen kategoriaan kuuluu tämä jazzahtavaa mussiikkia soittava trio. Myönnän etten valinnu kollektiivin Tiivistämö keikkaa itse, en edes toisella kerralla.. mutta opin jälleen että vanaha koira voi oppia uusia temppuja.

Käännyin Mopon ensimmäiseltä Tiivistämö keikalta aika nopsaa tahtia poies - korviin sattui ja pää ei ymmärtänyt. Toisella kerralla istuin eturiviin ja avasin itteni mussiikille. Unodin lokeroinnin ja omat ennakkokäsitykset - ei muuten ollu huonompi päätös!

Mopo ei saanut minusta uutta fania, mutta trio sai minut hämmästelemään nykymaailmaa ja sieltä löytyviä mielenkiintoisia ääniä. On purulelua, pilliä, pullonkorkkia ja pehmolelua. On rummut, kontrabasso sekä monenlaiset saksofonit. On kaksi miestä ja nainen. Mopo. Nyt voin varmasti paljastaa etten ikinä, enkä edelleenkää pidä jazzista. Suoraan sanottuna en nauti siitä. Silti Mopo avarsi himppusen silmiäni hauskuudelle ja jännittäville komboille. Sille ettei musiikin tarvitse olla hikipinkoilua vaan rentoa ja letkeetä. Sellasta mukavaa ja naurattavvaa. Sellasta ettei itsekkää aina tiijä mikä ääni ilmestyy seuraavana. Ymmärsin pitäväni improsta ja yhteisestä kivasta. Kiihtyvästä tahdista ja kummallisista rytmeistä.

Ihastuin Mopon kauniiseen sävellykseen johon kuului laulaja ja laulu. Mieletöntä! Vei ihan jalat alta.

En tiijä tulenko koskaan ilmestymään uuvestaan Mopon keikalle, mutta suosittelen sitä avartavana kokemuksena kaikille ja ihan loistavana yhtyeenä niille jotka pitävät jazzin rytmeistä. Ei ainakkaa kannata jättää tutustumatta!

Mopon tarakalta, AG