I got one great friend.
Tunnen erään loistokkaan ihmisen; ihmisen, jonka musiikki saa samaan aikaan niin surulliseksi kuin iloiseksi. Ihmisen, joka rakastaa säveltämistä ja ymmärtää musiikin salat. Koska olen pakahtua ylpeydestä, halusin kertoa tästä tyypistä teillekkin. Ymmärrätte kyllä kuuntelun jäläkee miksi.
Waiting. Kaunein asia päällä maan.
Sam, this is for you. You are the best. I'm proud about you and your music. Keep it going on.
Tsekkaa muutkin.
Love, AG
14. heinäkuuta 2013
12. heinäkuuta 2013
XXYYXX, Slow Magic, Giraffage, NIVA, Beat Culture & Mister Lies / Adams
Oon selkeesti hankkinut pitkäkestoisen lomamoodin kirjottamiselle. Itseasiassa tarkotus oli tiukentaa tahtia, mutta näköjään tämä työttömän elämän kiireellisyys yllätti meikäläisen. Kuinka huvittavvaa. Niimpä makkaan nyt perjantai-illan ratoksi koneen äärelä ja koitan saattaa päätökseen kymmeniä alotettuja juttuja. Onneksi seuranani on Guinness, tumma Kozel sekä jäätelöä. Niilä käynnistyy vanaha rattoriki.
Nyt palataan hetkeksi toukokuiseen ilotteluun. Siihen taianomaiseen iltaan, jota olin odottanut kuin pieni lapsi joulupukkia. Siihen mustaan ja musiikin täyteiseen yöhön, jolloin nuokuin Adamsin penkillä, koittaen pitää itseni mukana menossa. Niihin tunnelmiin palataan nyt.
Kuten eräästä aiemmasta jutusta muistatte (ihan tosi), olin hankkinut lipun erääseen Flow'ta maagisempaan spektaakkeliin. Tuohon Stereotype Helsingin järjestämään iltaan, jossa esiintyi loistokkaita nimiä Ameriikoista asti. Miettikääpä sitä. Aika ihmeellistä. Kyseessä oli kuuden (!!!!!!) hienon artistin värittämä mini-festari. Adamsissa. Miettikääpä sitä. Ootteko teki nyt ihan WOOOT. Minä olin silloin kuin luin tästä ensimmäistä kertaa. Sitten ajattelin että täsä on virhe ja sen jäläkee hypin jo riemusta, kyyneleet silmissä. Itken harvoin, mutta aina nauraessa ja hyviä vitsejä kertoessa kanavat aukiaa. Soitin jopa äitille että "Eikä! Juuri kun sannoin että Slow Magic ei varmaa koskaa soita Suomessa, niin viis minsaa ja nään tän!" Äitiki oli iloinen.
Kerrottakoon täsä vaiheesa että olin väsyny. Todella rättipoikkipinoon-väsyny. Vaikka jalakani eivät pysyneet paikallaan kihelmöinniltä, en kyennyt pitämään itseäni hereillä. Ensimmäiset kaksi esiintyjää menivät horroksessa. Pyytäisinki anteeksi kaikilta paikalta olleilta, jos vaikutin humalaiselta. Pyydän myös anteeksi vaatevalintaani - se neon-koralli mekko saattoi olla liian räväkkä ja sen seurauksena aika moni varmasti bongasi nuokkuvan neitokaisen.. Pidin kuitenkin niistä kahdesta esiintyjästä! Kolomannen kohdalla herääminen alkoi ja Slow Magicin keikalla mikään ei pidätellyt tämän tytön helmoja. Meno oli huikiaa, jopa saatanallista. NIVA oli sopivalla suhteella saanut pontta pönttöö ja siksipä fiilinki nousi stratosfääreihin. Ehkä ylikin.
Slow Magicin hakatessa rumpuaan, minä yritin päästä lattiasta läpi tahi lentoon. Olin varmasti uniaineissa. Tanssi kulki ja meno oli mukava, rento sekä päätä pyörittävä. Slow Magicin tuleminen yleisöön oli huikeaa ja nostattavaa. Voisin kuvitella että muutkin paikalla olijat nauttivat täysin siemauksin - kalijastaan ja noista hienoista rummutuksista. Olin keikkaa aiemmin Slow Magicia rakastava, nyt olen enemmän. Jösses. Kovis meno.
Valitettavasti tuo tunnin riehuminen vei veronsa, eikä kovasti hypetetyn XXYYXX:n meno sykähdyttänyt. Yritin mennä mukana, mutta ei. Niimpä lähdin hyvillä mielin, hikisenä, kotiin. Matka oli kummallinen, kaupunki hiljainen ja ensimmäinen kauppatorin kauppias jo asettelemassa telttaansa. Tuolla matkalla tunsin itseni onnelliseksi ja onnekkaaksi. Merituuli oli lämmin ja ilma kauniimpi kuin morsian. Tässäpä todiste matkastani ja tummasta kesätaivaasta.
Kiitos Ameriikka hienoista yhtyeistä. Kiitos Adams paikasta. Kiitos Stereotype Helsinki kaikesta.
Perjantai terkuin, AG
PS. Anteeksi vielä kuvien laadusta. Älkää polttako silmiänne. Pahoittelen myös järkyttäviä moovejani tanssilattialla. Toivottavasti kukkaa ei saanu traumoja.
Nyt palataan hetkeksi toukokuiseen ilotteluun. Siihen taianomaiseen iltaan, jota olin odottanut kuin pieni lapsi joulupukkia. Siihen mustaan ja musiikin täyteiseen yöhön, jolloin nuokuin Adamsin penkillä, koittaen pitää itseni mukana menossa. Niihin tunnelmiin palataan nyt.
Kuten eräästä aiemmasta jutusta muistatte (ihan tosi), olin hankkinut lipun erääseen Flow'ta maagisempaan spektaakkeliin. Tuohon Stereotype Helsingin järjestämään iltaan, jossa esiintyi loistokkaita nimiä Ameriikoista asti. Miettikääpä sitä. Aika ihmeellistä. Kyseessä oli kuuden (!!!!!!) hienon artistin värittämä mini-festari. Adamsissa. Miettikääpä sitä. Ootteko teki nyt ihan WOOOT. Minä olin silloin kuin luin tästä ensimmäistä kertaa. Sitten ajattelin että täsä on virhe ja sen jäläkee hypin jo riemusta, kyyneleet silmissä. Itken harvoin, mutta aina nauraessa ja hyviä vitsejä kertoessa kanavat aukiaa. Soitin jopa äitille että "Eikä! Juuri kun sannoin että Slow Magic ei varmaa koskaa soita Suomessa, niin viis minsaa ja nään tän!" Äitiki oli iloinen.
Kerrottakoon täsä vaiheesa että olin väsyny. Todella rättipoikkipinoon-väsyny. Vaikka jalakani eivät pysyneet paikallaan kihelmöinniltä, en kyennyt pitämään itseäni hereillä. Ensimmäiset kaksi esiintyjää menivät horroksessa. Pyytäisinki anteeksi kaikilta paikalta olleilta, jos vaikutin humalaiselta. Pyydän myös anteeksi vaatevalintaani - se neon-koralli mekko saattoi olla liian räväkkä ja sen seurauksena aika moni varmasti bongasi nuokkuvan neitokaisen.. Pidin kuitenkin niistä kahdesta esiintyjästä! Kolomannen kohdalla herääminen alkoi ja Slow Magicin keikalla mikään ei pidätellyt tämän tytön helmoja. Meno oli huikiaa, jopa saatanallista. NIVA oli sopivalla suhteella saanut pontta pönttöö ja siksipä fiilinki nousi stratosfääreihin. Ehkä ylikin.
Slow Magicin hakatessa rumpuaan, minä yritin päästä lattiasta läpi tahi lentoon. Olin varmasti uniaineissa. Tanssi kulki ja meno oli mukava, rento sekä päätä pyörittävä. Slow Magicin tuleminen yleisöön oli huikeaa ja nostattavaa. Voisin kuvitella että muutkin paikalla olijat nauttivat täysin siemauksin - kalijastaan ja noista hienoista rummutuksista. Olin keikkaa aiemmin Slow Magicia rakastava, nyt olen enemmän. Jösses. Kovis meno.
Valitettavasti tuo tunnin riehuminen vei veronsa, eikä kovasti hypetetyn XXYYXX:n meno sykähdyttänyt. Yritin mennä mukana, mutta ei. Niimpä lähdin hyvillä mielin, hikisenä, kotiin. Matka oli kummallinen, kaupunki hiljainen ja ensimmäinen kauppatorin kauppias jo asettelemassa telttaansa. Tuolla matkalla tunsin itseni onnelliseksi ja onnekkaaksi. Merituuli oli lämmin ja ilma kauniimpi kuin morsian. Tässäpä todiste matkastani ja tummasta kesätaivaasta.
Kiitos Ameriikka hienoista yhtyeistä. Kiitos Adams paikasta. Kiitos Stereotype Helsinki kaikesta.
Perjantai terkuin, AG
PS. Anteeksi vielä kuvien laadusta. Älkää polttako silmiänne. Pahoittelen myös järkyttäviä moovejani tanssilattialla. Toivottavasti kukkaa ei saanu traumoja.
10. heinäkuuta 2013
Milesmore / Vadelmafest '13
Vietin muutaman viikon takaisen sunnuntain aivan toisenlaisissa merkeissä kuin yleensä. Päivä oli mitä mainioin - kiitos krapulattoman herätyksen (alan vahvasti kaartumaan absolutistin elämään - ajatus on mennyt mönkään jo moneen kertaan) sekä ihastuttavan seurani. Nautimma piknik-eväistä Koffin puistossa ja musiikista Alppipuiston Vadelmafesteillä. Jälkimmäisessä pääsimme todistammaa jo aiemmin blogissa vilahtaneen yhtyeen, Milesmoren live-voiman. Se lämmitti koleassa säässä istuvaa kansaa aivan kuin yhtyeen levy aina suihkun jäläkee.
Milesmoren tekkee erikoiseksi se, että vaikka mussiikkimakuni on kovasti muuttunut viime aikoina sinne elektronisempiin sekä unisempiin stratosfääreihin, niin siitä huolimatta poikain popahtava indie-lirkuttelu iskee - edelleenkin. No, levyä paljon kuunnelleena olin odotellut keikalle pääsemistä jo tovin, joten lähin liikkeele innostunein mielin. Odotin lämpöä, herkkyyttä ja pallomaisia soundeja - ja kaikkiin rukouksiini vastattiin. Mieltä lämmitti omien lemppareideni kuuleminen sekä yhtyeen pirtsakka esiintyminen. Litti peukku.
Kiitos siis Vadelmafestin poppoolle sekä Milesmorelle. Ilta päättyi musiikilliseen hymyyn ja tyytyväisyys väreilee sisimmässä edellee. Tavataan uudelleen.
AG
Milesmoren tekkee erikoiseksi se, että vaikka mussiikkimakuni on kovasti muuttunut viime aikoina sinne elektronisempiin sekä unisempiin stratosfääreihin, niin siitä huolimatta poikain popahtava indie-lirkuttelu iskee - edelleenkin. No, levyä paljon kuunnelleena olin odotellut keikalle pääsemistä jo tovin, joten lähin liikkeele innostunein mielin. Odotin lämpöä, herkkyyttä ja pallomaisia soundeja - ja kaikkiin rukouksiini vastattiin. Mieltä lämmitti omien lemppareideni kuuleminen sekä yhtyeen pirtsakka esiintyminen. Litti peukku.
Kiitos siis Vadelmafestin poppoolle sekä Milesmorelle. Ilta päättyi musiikilliseen hymyyn ja tyytyväisyys väreilee sisimmässä edellee. Tavataan uudelleen.
AG
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)