Nyt palataan hetkeksi toukokuiseen ilotteluun. Siihen taianomaiseen iltaan, jota olin odottanut kuin pieni lapsi joulupukkia. Siihen mustaan ja musiikin täyteiseen yöhön, jolloin nuokuin Adamsin penkillä, koittaen pitää itseni mukana menossa. Niihin tunnelmiin palataan nyt.
Kuten eräästä aiemmasta jutusta muistatte (ihan tosi), olin hankkinut lipun erääseen Flow'ta maagisempaan spektaakkeliin. Tuohon Stereotype Helsingin järjestämään iltaan, jossa esiintyi loistokkaita nimiä Ameriikoista asti. Miettikääpä sitä. Aika ihmeellistä. Kyseessä oli kuuden (!!!!!!) hienon artistin värittämä mini-festari. Adamsissa. Miettikääpä sitä. Ootteko teki nyt ihan WOOOT. Minä olin silloin kuin luin tästä ensimmäistä kertaa. Sitten ajattelin että täsä on virhe ja sen jäläkee hypin jo riemusta, kyyneleet silmissä. Itken harvoin, mutta aina nauraessa ja hyviä vitsejä kertoessa kanavat aukiaa. Soitin jopa äitille että "Eikä! Juuri kun sannoin että Slow Magic ei varmaa koskaa soita Suomessa, niin viis minsaa ja nään tän!" Äitiki oli iloinen.
Kerrottakoon täsä vaiheesa että olin väsyny. Todella rättipoikkipinoon-väsyny. Vaikka jalakani eivät pysyneet paikallaan kihelmöinniltä, en kyennyt pitämään itseäni hereillä. Ensimmäiset kaksi esiintyjää menivät horroksessa. Pyytäisinki anteeksi kaikilta paikalta olleilta, jos vaikutin humalaiselta. Pyydän myös anteeksi vaatevalintaani - se neon-koralli mekko saattoi olla liian räväkkä ja sen seurauksena aika moni varmasti bongasi nuokkuvan neitokaisen.. Pidin kuitenkin niistä kahdesta esiintyjästä! Kolomannen kohdalla herääminen alkoi ja Slow Magicin keikalla mikään ei pidätellyt tämän tytön helmoja. Meno oli huikiaa, jopa saatanallista. NIVA oli sopivalla suhteella saanut pontta pönttöö ja siksipä fiilinki nousi stratosfääreihin. Ehkä ylikin.
Slow Magicin hakatessa rumpuaan, minä yritin päästä lattiasta läpi tahi lentoon. Olin varmasti uniaineissa. Tanssi kulki ja meno oli mukava, rento sekä päätä pyörittävä. Slow Magicin tuleminen yleisöön oli huikeaa ja nostattavaa. Voisin kuvitella että muutkin paikalla olijat nauttivat täysin siemauksin - kalijastaan ja noista hienoista rummutuksista. Olin keikkaa aiemmin Slow Magicia rakastava, nyt olen enemmän. Jösses. Kovis meno.
Valitettavasti tuo tunnin riehuminen vei veronsa, eikä kovasti hypetetyn XXYYXX:n meno sykähdyttänyt. Yritin mennä mukana, mutta ei. Niimpä lähdin hyvillä mielin, hikisenä, kotiin. Matka oli kummallinen, kaupunki hiljainen ja ensimmäinen kauppatorin kauppias jo asettelemassa telttaansa. Tuolla matkalla tunsin itseni onnelliseksi ja onnekkaaksi. Merituuli oli lämmin ja ilma kauniimpi kuin morsian. Tässäpä todiste matkastani ja tummasta kesätaivaasta.
Kiitos Ameriikka hienoista yhtyeistä. Kiitos Adams paikasta. Kiitos Stereotype Helsinki kaikesta.
Perjantai terkuin, AG
PS. Anteeksi vielä kuvien laadusta. Älkää polttako silmiänne. Pahoittelen myös järkyttäviä moovejani tanssilattialla. Toivottavasti kukkaa ei saanu traumoja.
