Until Spring by Wild Palms

En muista milloin viimeksi olisin ollut näin onnellinen ja haltioitunut kuin tännää. Sain eilen uutisia, jotka edesauttoivat tämän luonnoksissa majailleen kirjoituksen loppuun ajamista ja joiden vuoksi meinasin hullaantua Lippupalvelun netissä. Korviini siis kantautui tieto räjähtävästä keikkaspektaakkelista jossa lauteille nousee niin lahtelainen Indian Trails, oululainen Satellite Stories kuin unelmieni Wild Palms!! Lippuni hain aamun valjetessa ja nyt housutki pyörii jaloissa. Tällä hetkellä fiilis on niinkin hurja että tekisi mieli pistää tähän perään liuta salaperäistä kirjotusta jonka  päämääränä olisi kertoa tarina juuri seonneesta ja seinille hyppivästä naisesta, mutta se voisi olla teille lukijoille liikaa. Olen kuitenkin ikuisesti kiitollinen sille joka aivonystyröissään päätti että Wild Palmsin pitäisi tulla Suomeen ja vieläpä kauniiseen Ouluumme. Helmikuussa tapaamme!

Niin, olin tosiaan luonnoksiini kirjoitellut kauniin kirjoituksen näistä villeistä pojista, mutta nyt ajatukseni järjestäytyi uuvelleen ja delete sai laulaa. En halua jaaritella vaan kertua hyvin rehellisen mielipiteeni ja suositella tätä yhtyettä kaikille jotka rakastavat hytkymusaa, miellyttävää miesääntä sekä rumpuja. Yhtyeen sointi on kaunis ja haaveilevilta fiiliksiltä on mahdoton välttyä. Minä pidän, ehkä tekin! Kaikista paras hetki kuunnella Wild Palmsia on silloin kun mielesi on tyhyjä ja odotat uusia ajatuksia tulevaksi - sillä sekunnilla olet kaikista vastaanottavaisin tälle kokovaltaiselle tyydytykselle.

Täältä palaa! Deep Dive ja Delight in Temptation.

Kuvat täältä ja täältä!

Villeissä ajatuksissa, AG

Our Youth by Urban Cone

Yksi vuojen odotetuimmista albumeista on täällä (tästähän on siis vierähtäny jo tovi jos toinenki)! Intopinkeä Urban Cone -fani makkaa sängyssä ja vaakajammailee täpinöissää - aivan LOISTAVA levy! Tässä voisin nyt useaan kertaan toistella tuolla taivahilla asuvan herrasen nimeä, mutta kun sitä ei turhaan saisi huudella..jumantsuukka on järkyttävän kovvaa kammaa!

Urban Cone on siitä mielenkiintoinen yhtye, etten vielä nykypäivänäkään kykene yhdistämmää miekkosia Ruotsiin. Vaikka ruotsalaiset tekevätkin kaiken paremmin kuin me sisukkaat suomalaiset, on tässä soundissa ja fiiliksessä jotain isompaa kuin muissa naapurimaasta ponkaisevissa kokelaissa. Tämä on sitä mistä minä nautin ja seuraa etsiskelenkin yhtyeen Luleån keikalle joka pärähtää maaliskuussa - musiikillinen roundtrippi toimii aina!

 Ei tarvi ko pistää levy soimaan ja antautua hyvin Conemaiselle sielunmaisemalle. Kokonaisuus on juuri sitä mitä odotinkin, ehkä jopa enemmän. Ihka ensimmäiseksi ihastuin yhtyeen omaleimaiseen soundiin joka eroaa muista sillä ihanan makealla tavalla. Minusta biisien tunnelma on mukavan rento ja rauhoittava, juuri sopiva sängyssä makailuun ja katon tuijotteluun. Liputan myös vokalistin äänelle, kivoille lyriikoille sekä hittikamalle jota koko tuotanto on täynnä. Tiedättekö sen kun jokainen biisi jää heti mieleen? Tämä on juuri sitä!

Levy on kaunista kuunneltavvaa raita raidan jäläkee - huonoja tärppejä ei tälle levylle ole ängetty vaikkakin hieman harmittelen yhtyeen tuotannon timanttisimman biisin, Black Ocean:n, puuttumista tältä koko pitkältä plätältä. Aina ei voi voittaa ja saapahan syyn sille miksi hyllyssä notkuu useampi yhtyeen tuotos. Kyllä se ruoho on joskus vihreämpää aidan toisella puolen!

Nyt nautitte Black Ocean:sta, Freak:sta sekä Urban Photography:sta! Pojilla on muuten mahottoman hienot videot, kannattaa siis tsekata! Jos joskus alan röökimuijaksi niin sytyttelen omat kääreeni tähtisädetikuilla kuten Conen pojat tekkee Urban Photographyn videolla.

Kaikella rakkaudellaan, AG

Kuvat täältä, täältä ja täältä!

Big Wave Riders & Wild Nothing / Kuudes Linja

Vihdoin pitkähkö keikkatauko kaatui kahden kuuman indieyhtyeen tähdittämään iltaan. Kummankin kohdalla menetin live-neitsyyteni ja pakko myöntää että oli varsin miellyttävä että tyydyttävä kokemus. Kuten arvata saattaa, olen kumpaisenkin kokoonpanon suuri ystävä - varsinkin Yhdysvaltojen aroilta ponkaisevan Wild Nothingin.

Big Wave Riders on yksi niistä Suomen tulevaisuuden toivoista joihin uskallan itsekkin luottavaisena nojata. Poijjat soittavat letkeää ja mielenkiintoa herättävvää indietä, jonka hyvyyden taustalla saattaa olla pieni mutta tiukka rytmimuna. Koska poikain rytmimunat soi nätisti ja sopivat musiikkiin kuin nenä päähän, nostan hattua tuon vaikeahkoksi luokitellun soittimen loistavista käsittelytaidoista! Ilo on minun puolellani. Joka tapauksessa BWR veti nostattavan keikan - olisi jopa tietämättömänä voinut luulla että lauteilla oli illan pääesiintyjä eikä lämppäri! Nauttiva ja mielistelevä fiilis voi kylläkin johtua edellisen päivän herska vapinoista joiden alkuperästä ei tietoa. Olotila oli siis järisyttävän kamala ja sunnuntai-illan menot olivat ilotulitusta kaamokseen. Joka tapauksessa tässä on jälleen kokoonpano joka saa minut hämmentymään vähäeleisyydellään sekä miellyttävillä aistikokemuksilla liittyen mielikuviini hiekasta, merestä ja surffilaudasta.

Mahtaa Solitin Nick Triani olla ylpiä kaikista niistä loistokkaista yhtyeistä joita on hoteisiinsa haalinut - parempia kiinnityksiä saa etsiä kissojen ja koirain kaa. Ollaan me nyt ylpeitä Big Wave Ridersistä ja kuunnellaan sen kunniaksi Skate or Die. Voisimpa sanua että ralli on syy sille miksi nurkissani komeilee lonkkari..

Hujauksessa menneen väliajan jäläkee lauteille nousi illan kuningas, Jack Tatum, taustajoukkoineen. Tästähän ei ilta olisi voinut parantua, vaikka yhtyeen poijjat olivatkin väsymyksen vallassa.

Muistan ikuisesti kun kuulin Wild Nothingin Chinatownin yhtyeen Gemini-levyltä ja rakastuin oitis siihen tunnelmaan ja ääneen. Silloin tunsin sen paljon puhutun muutoksen, sen kun huomasin että tässä on sitä jotain elämää ja ymmärrystä suurempaa. Ihastuin niin että vatsassa kihelmöi.. Sen jäläkee olen ihastunut yhtyeen tuotantoon uudestaan ja uudestaan, olin siis hyvin vaaleanpunaisin odotuksin liikenteessä enkä aivan sellaisia sydämenmuotoisia kiksejä keikalla saanut. Pojat vetivät hyvän setin, varsinki encore oli taivaallinen, mutta väsymys ja turhan täyteen ahdettu paikka tekivät kokemuksesta sillipurkkimaisen. Siitä huolimatta olen onnellinen siili kun näin tuon nukkemaisen kauniin Tatumin soittajineen - yksi elämäni odotetuimmista keikoista!

Tsekatkaa Wild Nothingin keikkaa edeltänyt sessio Nesteellä!

Elämänsä vireessä, AG

Kuvat täältä, täältä ja täältä.

Ane Brun / Nokia Blue Tent, Flow festival

Aika rientää ja minä yritän juosta tennareilla perässä - joskus onnistun, joskus en. Nyt unelmoin koulunpenkillä ja muistelen kesän lämmittävintä tapahtummaa, Flow'ta. Moni artisti sai sydämen värehtimään sen kauniin viikonlopun aikana ja siksipä palaan noihin tunnelmiin Ane Brunin siivittämänä. Kirjoitus on osiltaan jo elokuun aikaista, joten tuoreita sekä hautuneita mielikuvia luvassa!

Monilla hienoilla keikoilla olen elämäni aikana heilunu, mutta Ane Brun pysäytti minut koskettavimmalla esityksellä ikinä. Muistan vieläki sen tunteen kun kevyin askelin kuljeksin kohti Nokia Blue Tenttiä ja astuin sinisten pressujen alle - se sydämestä puristava henkäys pysäytti minut niille sijoilleen. Kukaan artisti ei ole koskaan vaikuttanut niin vahvasti mieleeni kuin Ane Brun tuona päivänä vai olikohan se jo ilta? Muistan kuinka kävelin seuralaiseni kanssa paikalle kesken keikan ja hapuilin näkökenttääni valkoiseen kankaaseen pukeutunutta artistia. Jokin näyssä ja musiikissa sai kaiken katoamaan - jokin oli veret seisauttavan kaunista!

Ane Brunin musiikki on kuulasta ja henkäyksen ohutta. Juurikin tämän Flow'n keikalla nähdyn puvustuksen ja maskin vaikuttavuus oli suuri, vaikka kyseessä oliki aikalailla puhdas pinta. Jopa screeniltä sai käsityksen siitä kuinka antaumuksella Ane laulunsa esittää. Jos joku jäi kuumassa teltassa kylymäksi, ei hän ymmärrä laulajattaren  kaikkensa antavuutta. Huh! Parasta herkkää antia aikoihin!

Ane Brun siis lämmitti kovasti - suosittelen kaikille, kaikissa tilanteissa!

Kuuntele ihastuttava Do You Remember ja nauti videosta!

Kuvat täältä ja täältä!

Rakkaudella, AG

Selkä kohti maailmaa -single by Suomen Karvapääkuninkaat 1968

Hän joka muistaa kun kirjoittelin Karvapäiden rumpalin pulisongeista kovin kunnioittavaan sävyyn, nostaa käden ylös NYT! Kuinka moni myöntää nostaneensa? No, minä ainaki muistan kirkkaasti niin tekstin kuin sitä edeltävän illan. Ja ne pulisongit. Tsekkasin poijjat jopa Loosessa myöhemmi ja nyt voin ilolla ilmoittaa että debyyttisinkku, Selkä kohti maailmaa on virallisesti ulukona! WOOP!

Suomen Karvapääkuninkaat 1968 on trio jonka juuret johtavat pääkaupunkiseuvun vilinään ja vuoteen 196...2011. Näillä pojilla on halu sekä taito käynnistää (humalaisia) keskusteluja ja tavoittaa sanoillaan isompien kihojen kuihtuneita aivoja - ainaki toivon näin. Sanoituksissa kerrotaan kaunistelematta asioista joista ei isoon ääneen kylillä puhuta ja sempä takia nostan pipoa sinne Suomineidon helman liepeille. Totuus sattuu, mutta se on aina olemassa.

Joka tapauksessa Karvapäiden esikoissinkku on täyven kympin svengahtavvaa suomirokkia, jossa on himpun verran Apulannan alkuaikojen soundia. (Kuulenko omiani vai voiko olla totta?) Itse suoraan sanottuna vain pidän kappaleesta kovasti - oli se sitten provosoiva vai ei, rokkia vai poppia tai oman peruslistani ulukopuolelta. Pakkohan se on kuitenki myöntää että perus kitara-rumpu-basso toimii aina, varsinkin kun niitä soittimia pitelee rentun näköiset miehet. Naiset pyörtyy lavojen reunoille ja suomalainen musiikki raikaa lujemmin. Uskon ja toivon että näistä Suomen Karvapäistä kuullaan vielä tulevaisuudessa - kai uuvet sukupolvet kaipaa kunnollisia ja katseita avartavia suomirockin taitajia, olipa kyse sitten vanhoista tai uusista taitajista.

Nyt kuunnelkaa sitä, niin soundia kuin lyriikoita! Kertokaa mitä piditte.

Karvaisista tunnelmista takaisin sorvin ääreen, AG

 Kuvaajana toiminut Miikka Pirinen !