Selkä kohti maailmaa -single by Suomen Karvapääkuninkaat 1968

Hän joka muistaa kun kirjoittelin Karvapäiden rumpalin pulisongeista kovin kunnioittavaan sävyyn, nostaa käden ylös NYT! Kuinka moni myöntää nostaneensa? No, minä ainaki muistan kirkkaasti niin tekstin kuin sitä edeltävän illan. Ja ne pulisongit. Tsekkasin poijjat jopa Loosessa myöhemmi ja nyt voin ilolla ilmoittaa että debyyttisinkku, Selkä kohti maailmaa on virallisesti ulukona! WOOP!

Suomen Karvapääkuninkaat 1968 on trio jonka juuret johtavat pääkaupunkiseuvun vilinään ja vuoteen 196...2011. Näillä pojilla on halu sekä taito käynnistää (humalaisia) keskusteluja ja tavoittaa sanoillaan isompien kihojen kuihtuneita aivoja - ainaki toivon näin. Sanoituksissa kerrotaan kaunistelematta asioista joista ei isoon ääneen kylillä puhuta ja sempä takia nostan pipoa sinne Suomineidon helman liepeille. Totuus sattuu, mutta se on aina olemassa.

Joka tapauksessa Karvapäiden esikoissinkku on täyven kympin svengahtavvaa suomirokkia, jossa on himpun verran Apulannan alkuaikojen soundia. (Kuulenko omiani vai voiko olla totta?) Itse suoraan sanottuna vain pidän kappaleesta kovasti - oli se sitten provosoiva vai ei, rokkia vai poppia tai oman peruslistani ulukopuolelta. Pakkohan se on kuitenki myöntää että perus kitara-rumpu-basso toimii aina, varsinkin kun niitä soittimia pitelee rentun näköiset miehet. Naiset pyörtyy lavojen reunoille ja suomalainen musiikki raikaa lujemmin. Uskon ja toivon että näistä Suomen Karvapäistä kuullaan vielä tulevaisuudessa - kai uuvet sukupolvet kaipaa kunnollisia ja katseita avartavia suomirockin taitajia, olipa kyse sitten vanhoista tai uusista taitajista.

Nyt kuunnelkaa sitä, niin soundia kuin lyriikoita! Kertokaa mitä piditte.

Karvaisista tunnelmista takaisin sorvin ääreen, AG

 Kuvaajana toiminut Miikka Pirinen !

This Silence Kills by Dillon

Jälleen kohtaamme mielettömän naisäänen. Ja ehkä vielä mielettömämmän ulkoisen olemuksen. Kuuntelen ihastuttavaa Dillonia uudelleen ja uudelleen kyynelien siivittämänä vaikka minun pitäisi tällä hetkellä kiirehtiä iltatoimia ja odottaa unta saapuvaksi. Itku ei ole yhtään huono, eikä kyllä artistikaan, mutta kohta sammun kuin kynttilä tietokone kainalossa ellen kiirehdi - siispä pikakatsaus aiheeseen!

Dillon on vavisuttava, synkeä ja valloittava nainen. Ääni ja musiikki on sanoin kuvaamattoman vaikuttavvaa - tekkee mieli maata onnellisena keskellä lämmintä lattiaa ja itkeä suurista kivuista. Minusta on vallan jännittävvää törmätä tämmöisiin kutkuttaviin artisteihin, silloin ei auta muu kuin antautua ja istua suu auki ihimettelemään mitehä helekutissa joku voi vaikuttaa sävelillä ja sanoituksilla niin rajusti? Minusta musiikki tekkee ihmisistä kauniita ja kuumia - tanssi taas koskemattomia ja taivaallisia. Iltaisin harmittelen etten itse ole perinyt musiikillisia lahjoja, koska kuvitelmissani suurin ilo elämässä on se kun saa ihmiset tuntemaan isosti ja ajautumaan avomerelle. Jaksan kuitenkin uskoa siihen että jonain päivänä Dillon esiintyy muotinäytöksessäni ja saan itkeä ilosta koska olen koskettanut ihmisiä luomuksillani. Toivottavasti muistan silloin tämän unilääkehuuruisen hetken.

No, suoraan sanottuna en osaa kuvailla mikä Dillonissa on SE juttu - kaunis nainen, ihana ääni vai hieman svengaava soundi? Vaikka jokainen edellä mainituista vaikuttaa omaan rakastavaan kantaani, on sanoituksissa jotain omaluokkaista. Kuuntelen albumin raitoja kerta toisensa jäläkee ja keskityn sanoihin ja lauseisiin - riippuvuuden alkuoireilu on alakanu. Dillon on kerta kaikkisen IHANA! Pistin jo ensi vuojen Flow'ta varten artistipyyntöä menemää - ehkä siellä eturivissä törmättää!

Nyt tyydytään Youtuben tarjontaan: Thirteen Thirty-Five ja You Are My Winter, olkaa hyvä!

Suurella sydämellä, AG

Kuvat täältä ja täältä!