Liberte löytyi heleposti Kolomannelta linjalta ja lippukaan ei polttanu reikää lompakkoon - kalijaki oli suhteellisen edukasta! Saavuimme paikalle hieman liian ajoissa, mutta sehä ei lappilaisia naikkosia palijon hijasta. Puhuttiin paskaa ja juotiin kalijaa. Viimein pääkaupunkiseutulainen Suomen karvapääkuninkaat 1968 valtasi lavan aurinkolaseilla kyllästetyllä karismallaan. Nautin eniten rumpalin pulisongeista, vaikka eipä vokalistin rosoisen lapsellinen ja tumma ääni pahalta kuulostanu sekään. Itse pidin myös Karvapäiden Zen Cafe:tta ja 22-Pistepirkkoa muistuttavasta biisien rakenteesta sekä soundista, jota uskaltauvun kuvailemaan suomalaisittain soitetuksi indiemäisen meneväksi punkkirokiksi - mikä sanojen sekamelska! Samala ko ite lumouvuin yllätyksellisestä rakkausballadista, seuralaiseni veteli hirsiä vieressä... ehkä kaikkiin ei iskekkää mies, soitin ja herkät sanat. Myönnän että omissakin ajatuksissa vaivuin ensin epätoivoon: "Miksi tällaistä mussiikkia soittavat poijjat tahtovat herkistellä kesken kovan keikan?" mutta annoin anteeksi kuultuani sydäntä sulattavat lyriikat.
Yhtye villitsi (hehheh) yleisön huvittavilla sanoituksillaan ja loppuun mennessä kiihtyneellä meiningillään, vaikka tekniset ongelmat värittivätkin soitantaa. Pahala en poikia muistele! Taijampa jopa ilmestyä 4.7. Bar Looseen Karvapäiden seuraavalle keikalle. Siellä törmättää!
Seuraavana Karvapäiden lämmittämille lauteille asteli Heinolasta ponkaiseva Mother. Odotin ikävöissäni äitini hyppäävän lavalle keikistelemmää, mutta sinne kipusikin nelijä nuorta miestä. Olin hieman surukas poikien ulkoisessa habituksessa olleisiin puutteisiin - oikialla staililla bändistä kuoriutuisi ulos syötävää herkkua! Koska tämä on edelleen musiikkiblogi, voijaan siirtyä itse asiaan: ensimmäisestä biisistä lähtien tiesin että olin teheny hyvän päätöksen tullessani Liberteen. Motherista sädehti rempseys ja maanläheisyys, joita vahvisti moniulotteinen soundi. Kukapa ei lämpenis?
Samala ko seuralainen heräili horroksestaan, minä ajelehdin mielikuviin joissa juoksin paljain jaloin polttavalla asflatilla ja ajelehdin pitkin kaupungin unohdettuja katuja. Piakkoin vaihoin kuumat kadut eeppisiin kauhuelokuviin joista kiirehdin ikisuosikkini, The Crashin, keikalle. Biisien voimakas tempo ja kerroksellisuus veivät siis kirjaimellisesti mukanaan.. Vaikka vokalistin kuumottavat muuvit, toimivat kutsuhuudot sekä musiikilliset yllärit tarjosivatkin huimaa viihdettä, vei tekniset ongelmat tämänki yhtyeen tuoman ilosanoman miinuksen puolelle. Keikan koettuani ehdotan pojille että pitäytyvät omalla tontillaan, sen verta eräs heviörinän puolelle mennyt kipale aiheutti naurupyrähdyksiä tässä naisessa..
Päälimmäisenä mielessäni pyörii vokalistin mieletön ääni! Eppäilen että koin rakkauventuntoja sitä ääntä kohtaan ja olenki miettiny että onko laitonta mennä naimisiin äänen kanssa? Selvittelen faktat.. Kaiken kaikkiaan nautin olostani ja niin nautti soittajatkin, Motheria kehiin! KIITOS!!
Olin saanut jo toimivan lämmittelykierroksen joten aika odottavissa fiiliksissä olin Sinisen kaapin vallatessa Liberten lavan! Aika räjähdysmäisesti myös tulin alas pilvilinnoistani kun pojat vähäeleisesti aloittivat keikan ihanilla, korvia särkevillä soundeilla. Selkäpiissä kulkeva sähkö värisytti kroppaa ja mieli täyttyi Oulusta. Jälleen kerran lumouduin poikien keskittymisestä, käsin kosketeltavasta aitoudesta sekä kaikkensa antavuudesta. Vihdoin myös seuralaiseni hymyili kuin Naantalin aurinko, kiitos siitä!
Sinisen kaapin kohdallakin tekniset ongelmat häiritsivät sen verta että soundi ei ollut aivan kirkkaimmasta päästä, mutta kyllä amfetamiini-indie vaikuttaa ihmiseen maanjäristyksen tavoin eikä epäpuhtaus näin ollen menoa hidastanut. Omaan fiilikseeni vaikutti positiivisesti myös useat nautitut huurteiset, mitä viehättävin seura sekä lemppari-biisini Best-Seller Cutters. Kaiken tämän lisäksi pohojosen pojat heittivät kehiin uuven, rauhallisen biisin rakkauvesta - olin ällikällä lyöty.
Keikan loppuun Sininen kaappi veti rauhallisesta temmosta hurjaan vauhtiin kiirivän biisin, joka oli juuri täyvellinen yhistelmä yhtyeen parhaimpia puolia. Pistin merkille myös rummut!! Ah sitä ääntä! Nyt vain harmittelen etteivät pojat heitä useammin keikkaa pääkaupunkiseuvulla tai vaihtoehtoisesti veivaa lanteita 45:sen tanssilattialla joka perjantai että lauantai! Syksyltä odotan kumpaaki, tai no keikat voi pysyä pohjosessa. Joka tapauksessa, mielettömät kiitokset ja tsempit pojille, onneksi olette ehjinä Oulusa! Me nähhää vielä, halusitta tai ette!
Kaikella kunnioituksella nousevalle musiikille, AG
PS. Sininen kaappi: Koska teijän musiikki tuo mieleen raketti-ja ilotulituskuvioidut bokserit, olisko mahollista joskus kuulla vaaleanpunasten pitsipöksyjen soundeja?
PSS. Loistavaaki hienommista kuvista voitte kiittää puhelintani...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti