9. kesäkuuta 2012

Foliotracks by Sininen Kaappi

Olen kärsiny pahasta inspiksen puutteesta viime aikoina.. Hurjasti uutta mussiikkia, mutta vireystilassa on ollu muutamia puutteita. Tämä ihastuttava vappaapäivä oli tarkotus viettää rennosti pienten askareiden parissa, mutta suunnitelmat muuttuivat sillä hetkellä kun naamakirja ilmoitti että Sinisen Kaapin ensimmäinen pitkäsoitto Foliotracks löytyy nyt Spotifysta! Kävimpä samalla sekunnilla siirtämässä sen omalle pitkälle listalle ja painamassa play:ta. Saatoin sisälläni tuntea hykerryttävää kuplintaa.


Olen kirjoitellut oululaisesta Sinisestä Kaapista aiemminki - myöskin tämän kyseisen levyn julkkareista, mutta kotona kuunnellessa fiilikset ovat hieman erilaiset kuin hämyisessä baarissa. Ikkunasta porottaa aurinko ja levy soi kolomatta kierrostaan. Olen löytäny jo omat suosikkini kummastuttavien soundien seasta ja nauttinut niistä silimät kiinni liimautuneena, pään keinuessa puolelta toiselle. Tämä saattaa kuulostaa hullunkuriselta - levyä kuunnellessa tunnen siirtyväni hallittuun hiljaiseen tilaan, jossa voi rentoutua mutta toisaalta samaan aikaan aivot tuntuu käsittelevän enemmän asioita kuin ikinä aiemmin. Vaikka samala puuhaa ties mitä, keskittyminen ei herpaannu soivasta musiikista hetkeksikään. Minusta kaikista hassuinta on se, että nautin suunnattomasti tämän sekasortoisen ja mieltä ärsyttävän soundin kuuntelemisesta - se antaa puhtia päivään.

Valitettavasti juttu jää lyhyeen, mutta ilolla ilimoitan että Sininen Kaappi soittaa Helsingissä piakkoin! Ehkä sitten tarkastellaan mikä on bändin livekunto edellisiin vetoihin verrattuna.

Tsekatkaa Big Bass Inside Me-lista Spotifysta ja voitte nautiskella sieltä käsin muun muassa tämän yhtyeen parhaimmistoa.

Musiikkin huuruisesta kodista, AG

HUOM, kirjoitettu 28.5. Puhe siitä vireystilan puutteista oli aivan totta... Ja kuvan nappasin poikien Myspace-sivustolta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti