Muistan pienen ja särkyväisen Annan niin Idolsin lavoilta kuin YleX:n soittolistoilta, mutta en osannut odottaa saavani mittää sellaista kuin eilen sain. En kykene edes muistammaa milloin viimeiksi joku on koskettanut samalla intiimillä tavalla kuin tuo ihanainen laululintu 45:sen Vintillä. Vaikka suurin syy tuolle koskettavuudelle löytyy omaan elämään samaistuttavista lyriikoista, ei yhtyeen keskinäinen kemia (joka muuten oli aivan tajuttoman upea!) tai Anna Puun karisma vähennä purevuutta - voisin jopa väittää että lavalla nähty soittajien välinen yhteys teki keikkakokemuksesta niin maagisen kuin se oli. Ihastuin myös ikihyviksi niin Annan ulkoiseen kuin sisäiseenkin olemukseen. Nainen näytti tajuttoman hyvältä pliseeratuissa housuissaan, suloisessa hymyssään ja kauniissa oranssissa tukassaan! Keikan jäläkee sisälläni myllersi ilon ja surun tunteet, eikä se ollut yhtään huono juttu - olin jopa onnellinen siitä että kaikki surulliset fiilikset pääsi purkautumaan mielestä noiden tutulta tuntuvien lyriikoiden mukana. Nostan muuten bändille sekä Annalle hattua siitä että soittivat tunnin keikan jäläkee vielä 4 encore kipaletta! Annan ääniki tuntui olevan parhaassa vedossa ja sointi oli mieletön! Ainoa miinus keikalla oli kitaristin suussa pyörinyt purukumi ;>
Tämän aamun olenkin tehokuunnellut Puun Annan uusinta, Antaudun -levyä ja tämä on ehottomasti henkilökohtainen lempparini noista kolomesta julkaisusta albumista. Vaikka levy pureutuu kovin tarkasti omaan sielunmaisemaani ja tunteisiini, on oma suosikkibiisini edelleen Sahara -levyltä löytyvä Riko minut. Sainkin kuulla hartaimmin odotetun laulun keikan aikana enkä enää kykene kiistämään biisin lyriikoiden todellisuutta. Hienoa Anna, ja sydämelliset kiitokset siitä että sanot päässäni kiertävät ajatukset ääneen.
Kiitos loistavasta keikasta kuuluu myös seuralle! Pus!
Kuvat täältä ja täältä!
Mykistynyt AG
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti