Huh, kylläpä tämä on täällä ootellu julkaisuaan..mut pistetäämpä nyt ulos! Puhe ihan vanahasta jutusta, mutta yrittäkää ymmärtää. Ja eikös se ole niin että parempi myöhään kun ei milloinkaa!
Muutama päivä takaperin Hurtsin toinen pitkäsoitto näki päivänvaloa ja tietty minäkin tartuin samantien syöttiin, kylläkin hieman skeptisin mielin. Pakko myös myöntää että omalla tavallani jännitin mitä tuleman pittää, koska en ollut aivan täysin tyytyväinen sinkkulohkaisuun ja koska omalla tavallani olin täysin rakastunut Happinessin antamaan fiilikseen sekä loistokkuuteen. Kaikesta huolimatta otin Exilen vastaan ja pistin koetukselle muutaman päivän mittaisella tehokuuntelulla.
No, Exile ei vienyt jalkoja alta kuten edeltäjänsä. Pettymykseltä ei vältytty eikä kyllä satunnaisilta kyyneliltäkään - jälkimmäiset nyt onneksi johtuivat musiikin koskettavuudesta, ei pettymyksestä. Omaan korvaani soundi oli hitusen löyhempi ja laahaavampi kuin Happinessissa ja oikiastaan siksi en oikein saanu mistää kiinni. Toisaalta taas nautiskelin siitä että toinen levy tarjoaa hieman "kasvanutta" Hurtsia - harvoinha debyyttialbumi on juuri sitä sammaa kammaa millä yhtye tahkoaa myöhemmin. Hyvänä (ja harmittavana) esimerkkinä Sigurin Rosin kehitys tai oikiammin muuttuminen popimpaan soundiin. Hurtsin kohdalla muutos oli kuitenkin hieman parempaan päin, vaikken levystä kokonaisuuvessaan nauttinu yhtä kovasti kuin ensimmäisestä.
Kaikesta huolimatta suosittelen levyn tsekkaamista - uskon että Hurtsin poikain karisma ja rakkauven täyteinen lyriikka iskee moneen suoneen, eikä sadat tuhannet fanit ole näin ollen yhtä tylyjä kuin minä. Ja pakkohan niitä pisteitä on antaa niistä levyn kannesta löytyvistä suomen sanoista. Kuvaa aika lailla Suomea tuo Onnellisuus maanpaossa.
Kipein terkuin, AG
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti