Tavastian tummat seinät toivottivat torstaina tervetulleeksi. Olikin kulunut tavattoman pitkä aika sitten viime näkemän, mutta sitäkin iloisempi oli yhdentyminen. Kaikin puolin ja kaikkien toimesta.
Burning Hearts oli yhtä kihelmöivä kuin edelliskesänäki. Kuultiin aluksi uutta matskua, joka oli juuri sitä mitä odotinkin - loistavvaa. Ihastuttavvaa oli myös kuulla uusia sovituksia vanhoista biiseistä - yllättävyys ja ne uudet ulottuvuudet tuovat sitä lämmintä tuulta vanhoihin risuihinkin. Ei sillä että Burning Heartsin tuotanto olisi risukasaa nähänykkää.. Muutenkin lavalta huokuva fiilis sai omanki kropan mukaan ja olisi teheny mieli reivata nurkasta nurkkaan ja keskelle. Olinkin kirjottanu ylemmissä fiilareissa muistiinpanoihini että "Muistaha ostoa levyit" Kirjotusvirheet johtuivat kalijan aiheuttamasta tilasta. Keikka oli siis hieno, ihana ja kaiken kaikkiaan rahojeni arvoinen - mutta viimisen biisin valintaa olisin itse miettinyt kahdesti. Tällä kertaa se surukkuus ja hitaus sai aikaan kylymiä väreitä ja muutamia kyyneliä takin kauluksessa, joka ei loistokkaan keikan päätteeksi ole se tunnetila jonka toivoisin jäävän päälle.
Shine 2009 oli mieletön. Siis MIELETÖN. Tajuton. Kyllähän sitä keikkaa olikin odotettu sillä irveellä että jumantsuukka. Jotain siitä hienoudesta kertoo se, että ainoa asia muistiinpanoissani on "Se viiminen Like a Jean oli kovissss" - en siis keskittynyt kirjoittamiseen vaan musaan, tanssimiseen ja kalijaani. Eli kaikkeen tärkeimpään. Miekkosten musa on jotain ylimaallista, jotain mitä ei voi kuvailla, jotain mikä pitää kuulla ja kokea. Jostain syystä jopa se keikalle rakennettu fiilis oli jollain tappaa tärkeämpää kuin ne sanoitukset tai soinnut - niitä voi tsekkailla lähemmin kotona. Olen iloinen että pääsin reilun vuojen kestäneen odotuksen jäläkee Shine 2009:n keikalle ja nautin siitä. Iloa on mukaansa vievä musa ja huumori.
Kiitos. Tack så mycket. Thank you. Help God.
Pusuin, AG
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti