Käännyin Mopon ensimmäiseltä Tiivistämö keikalta aika nopsaa tahtia poies - korviin sattui ja pää ei ymmärtänyt. Toisella kerralla istuin eturiviin ja avasin itteni mussiikille. Unodin lokeroinnin ja omat ennakkokäsitykset - ei muuten ollu huonompi päätös!
Mopo ei saanut minusta uutta fania, mutta trio sai minut hämmästelemään nykymaailmaa ja sieltä löytyviä mielenkiintoisia ääniä. On purulelua, pilliä, pullonkorkkia ja pehmolelua. On rummut, kontrabasso sekä monenlaiset saksofonit. On kaksi miestä ja nainen. Mopo. Nyt voin varmasti paljastaa etten ikinä, enkä edelleenkää pidä jazzista. Suoraan sanottuna en nauti siitä. Silti Mopo avarsi himppusen silmiäni hauskuudelle ja jännittäville komboille. Sille ettei musiikin tarvitse olla hikipinkoilua vaan rentoa ja letkeetä. Sellasta mukavaa ja naurattavvaa. Sellasta ettei itsekkää aina tiijä mikä ääni ilmestyy seuraavana. Ymmärsin pitäväni improsta ja yhteisestä kivasta. Kiihtyvästä tahdista ja kummallisista rytmeistä.
Ihastuin Mopon kauniiseen sävellykseen johon kuului laulaja ja laulu. Mieletöntä! Vei ihan jalat alta.
En tiijä tulenko koskaan ilmestymään uuvestaan Mopon keikalle, mutta suosittelen sitä avartavana kokemuksena kaikille ja ihan loistavana yhtyeenä niille jotka pitävät jazzin rytmeistä. Ei ainakkaa kannata jättää tutustumatta!
Mopon tarakalta, AG
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti